Toukalle iski tänään kamala suru, kun korjasimme terassin pöytää talvisäilöön. Hän huusi ensin "EI" kun kaadoimme pöydän pesua varten. Kun lähdimme kantamaan sitä varastoon toinen jäi itkemään suu mutrussa. Siinäpä sitten yritimme selittää, että talveksi korjataan aina tavarat säilöön. Mieheni totesi, että kunpa tuon turhautumisen saisi säilöttyä omiin muistikuviin, on se niin hellyttävää.
Päivittäin tapahtuu niin paljon ihania asioita, että pelkään unohtavani osan niistä. Kuten tänä aamuna Toukka otti oman vaippansa ja vei sen roskiin tai kun tulimme kaupasta enkä saanut kannettua kaikkia kauppakasseja keittiöön hän kantoi kassista yksitellen tavaroita minulle. Avuliaisuus on ihanaa. En oikeasti osannut kuvitellakaan miten paljon lapsi tuottaa iloa, joo ja huolta tippumalla, kaatumalla jne. mutta iloa se huolikin on, kun on joku josta huolehtia.
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
tiistai 3. syyskuuta 2013
kesä meni jne.
Elämämme kesä on takana päin. Paras kesä ikinä! Meillä oli paljon suunnitelmia mitä kaikkea ehdimme tehdä kun olemme koko perhe kolme kuukautta yhdessä kotona. Hahaa! Mitä me ehdimme tehdä oli elää Toukan ehdoilla pihalla olosta nauttien. Oli ihanaa kun sai aamiaisen jälkeen avata oven ja koko perhe valui pihaan leikkimään ja puuhailemaan. Totuttelimme vähän veneilyyn ja veneessä nukkumiseen, mökkeilyyn ja maalaiselämään.
Toukka kasvoi kesän aikana hurjasti siis ihan fyysisesti. Kehityksellisesti, Toukka alkoi toistelemaan sanoja heinäkuulla ja sanavarasto on karttunut tasaiseen tahtiin. Ensimmäinen merkityksellinen sana taisi olla llllöylyä. L -kirjaimen sanominen on hänestä ihanaa, kuten hilllo ja ella. Eilen kiivetessäni portaita leipä kädessä hänen ilmoittaa, että leipä. Äiti on äitä ja isi on iti ja taisi olla 1.9. kun hän kertoi minulle oman nimensä, kun kysyin häneltä kuka on hereillä. Näin meistä on tullut puheessakin erillisiä.
Itsellä jossain kohtaa kesää meinasi usko loppua jatkuvaan kieltämiseen ja kieltämiseen ja kieltämiseen. Kunnes elokuun lopulla eräänä kauniina aamuna, kun taas aloin kieltämään ettei portaisiin saa mennä yksin. Toukka pysähtyi, alkoi itkeä ja tuli kaksi kiivettyä porrasta alas. JEI, jotain on mennyt perille vaikka Toukkaa harmittikin ihan vietävästi. Siitä alkaen on moni muukin asia ollut helpompaa. Kun sanoo, että laita takas tai älä ota. Seurauksena voi olla kiukkuitkua, mutta usein seurauksena on tavaroiden palauttaminen paikoilleen. Sunnuntaina hän suuttui mopolleen, kun se ajoi koiran ruokakuppiin, eikä hän saanut käännettyä sitä sieltä pois. Sitä turhautumista oli hellyttävää katsella ja toisaalta sydäntä raastavaa, miten pahalta se tuntui toisesta. Tilanne piti tulla purkamaan äidin syliin ja siitä sitten ponnistaa kohti uusia haasteita.
Toukka osoitti keväällä ja kesälläkin selvästi voimakkaampia/avoimempia kiintymyksen tunteita isää kuin äitiä kohtaan. Nyt isän palattua töihin on huomattavissa, että luottamus äitiä kohtaan on kasvanut ja vaikka isi on paikalla voi äidinkin syliin mennä eli enää kun koko perhe on paikalla Toukka ei juuri valikoi kumman luokse menee tarvitessaan läheisyyttä. Se tuntuu meistä kaikista todella hyvältä.
Toukka ja äiti jatkavat suhteen vahvistamista kotona. Opettelemme erilaisissa ryhmissä käymistä. Jotenkin on surullista miten lapsen maailma avartuu koko ajan, kun itse haluaisi pitää kiinni siitä kahdenkeskisestä mitä on ja oli. Aina on sanottu, että lapsi on vain hetken niin pieni ja nyt mä TODELLAKIN ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan.
Ai niin ja mun lempiaiheet uni ja ruoka: unta noin 14h/vrk (12h yöllä ja 2h päivällä), ei näkyviä ruoka-aine yliherkkyyksiä, syömme kaikkea kohtuudella ja hyvin.
Toukka kasvoi kesän aikana hurjasti siis ihan fyysisesti. Kehityksellisesti, Toukka alkoi toistelemaan sanoja heinäkuulla ja sanavarasto on karttunut tasaiseen tahtiin. Ensimmäinen merkityksellinen sana taisi olla llllöylyä. L -kirjaimen sanominen on hänestä ihanaa, kuten hilllo ja ella. Eilen kiivetessäni portaita leipä kädessä hänen ilmoittaa, että leipä. Äiti on äitä ja isi on iti ja taisi olla 1.9. kun hän kertoi minulle oman nimensä, kun kysyin häneltä kuka on hereillä. Näin meistä on tullut puheessakin erillisiä.
Itsellä jossain kohtaa kesää meinasi usko loppua jatkuvaan kieltämiseen ja kieltämiseen ja kieltämiseen. Kunnes elokuun lopulla eräänä kauniina aamuna, kun taas aloin kieltämään ettei portaisiin saa mennä yksin. Toukka pysähtyi, alkoi itkeä ja tuli kaksi kiivettyä porrasta alas. JEI, jotain on mennyt perille vaikka Toukkaa harmittikin ihan vietävästi. Siitä alkaen on moni muukin asia ollut helpompaa. Kun sanoo, että laita takas tai älä ota. Seurauksena voi olla kiukkuitkua, mutta usein seurauksena on tavaroiden palauttaminen paikoilleen. Sunnuntaina hän suuttui mopolleen, kun se ajoi koiran ruokakuppiin, eikä hän saanut käännettyä sitä sieltä pois. Sitä turhautumista oli hellyttävää katsella ja toisaalta sydäntä raastavaa, miten pahalta se tuntui toisesta. Tilanne piti tulla purkamaan äidin syliin ja siitä sitten ponnistaa kohti uusia haasteita.
Toukka osoitti keväällä ja kesälläkin selvästi voimakkaampia/avoimempia kiintymyksen tunteita isää kuin äitiä kohtaan. Nyt isän palattua töihin on huomattavissa, että luottamus äitiä kohtaan on kasvanut ja vaikka isi on paikalla voi äidinkin syliin mennä eli enää kun koko perhe on paikalla Toukka ei juuri valikoi kumman luokse menee tarvitessaan läheisyyttä. Se tuntuu meistä kaikista todella hyvältä.
Toukka ja äiti jatkavat suhteen vahvistamista kotona. Opettelemme erilaisissa ryhmissä käymistä. Jotenkin on surullista miten lapsen maailma avartuu koko ajan, kun itse haluaisi pitää kiinni siitä kahdenkeskisestä mitä on ja oli. Aina on sanottu, että lapsi on vain hetken niin pieni ja nyt mä TODELLAKIN ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan.
Ai niin ja mun lempiaiheet uni ja ruoka: unta noin 14h/vrk (12h yöllä ja 2h päivällä), ei näkyviä ruoka-aine yliherkkyyksiä, syömme kaikkea kohtuudella ja hyvin.
torstai 30. toukokuuta 2013
Kummiaiset
Vietimme viikonloppuna kummiaisia. Toukka oli kastettu jo ennen meille tuloaan, joten emme halunneet nimeä muuttaa. Adoption vahvistuttua halusimme kuitenkin viettää ikäänkuin ristiäiset, jossa Toukka saa kummit. Lauantaille osui mitä mainioin sää juhlien viettämiselle. Päätimme mieheni kanssa kummatkin sanoa jonkin sanan siitä matkasta mitä rakkaimmat ovat meidän kanssamme kulkeneet Toukkaa odottaessamme. Olikin yhtäkkiä melko vaikeaa puhua, kun tippa tuli väkisin silmään. Saimme kuin saimmekin puheen vuoropuheluna pidettyä ja maljan nostettua. Siihen loppuikin juhlien vakava osuus ja alkoi nautiskelu. Oli ihanaa katsella rakkaita ihmisiä viihtymässä meillä pitkälle iltaan.
Yllätin itseni ja ehkä muutkin leipomalla kaiken tarjottavan itse - sitä se äitiys teettää. Edellisellä viikolla tein koevedoksen käpykakusta, mutta se jäi liian kuivaksi ja kuori jotenkin mauttomaksi, joten päädyin rahkakakkuun. En ala leipurihiivaksi ihan vielä, taidan pidättäytyä ruuanlaittajana.
Hieman ehkä on helpottunut se, että isin kotona ollessa pitäisi koko ajan olla sylissä. Ei se kadonnut ole, mutta helpottunut. Viikonlopun juhlia varten meille tuli isovanhemmat jo perjantaina. Minusta se oli hyvä, että vieraita tuli pikku hiljaa, niin Toukka ei hämmentynyt heistä ehkä niin. No, hän heräsi päiväunilta ja isovanhemmat olivat täällä. Hän käveli kohti olohuonetta ja nähtyään vieraita ihmisiä teki U-käännöksen takaisin kodinhoitohuoneeseen. Oli ihanaa nähdä miten hän vierasti heitä. Sitten hän pala palalta lähestyi heitä, ei sietänyt kuitenkaan kenenkään syliä. Mummu olisi halunnut ottaa Toukan isin sylistä syliin, mutta Toukkapa kääntyi pois. Se oli vieläkin vaikea hyväksyä, kun ei voi ottaa syliin noin vain ja toinen hyväksyisi sen. Nyt siitä ei tosin tarvinnut enää käydä mitään depattia.
Lauantaina kun olivat serkutkin paikalla ei muut vieraat enää tuntuneet kovin merkityksellisiltä. Toukka yritti pelata pihassa sählyä 6 ja 8 vuotiaiden serkkupoikiensa kanssa... Kävi kuitenkin tasaiseen tahtiin tarkistamassa äidin ja isin olemassa olon ja jatkoi touhujaan.
Toukan kävely on kehittynyt huimasti, huomaan hänen ehtivän yllättävän nopeasti paikasta toiseen. Hän on lisäksi keksinyt karkuun kipittämisen, vielä sitä ei voi onneksi juoksuksi kutsua, mutta luulen ennen kesän päättymistä askeleen olevan jo niin ripeä että äidillä voi tulla välillä kiire. Lisäksi hän ihan tosissaan yrittää tapailla sanoja. Melkolailla hänen hereillä oloaikansa kuluu joko kirja kädessä (jota joku saisi hänelle koko ajan lukea), hiekkalaatikolla, kattilakaapilla tai mopon selässä. Hän nauttii meidän aamuisista rinkkakävelyistä koiran kanssa, koska äiti nimeää edelleen tasaiseen tahtiin ohiajavia kulkuneuvoja. Meidän arki on aivan ihanaa, en vaihtaisi hetkeäkään tästä pois. Huomenna on vihdoin se isin viimeinen työpäivä tälle keväälle!!!
Tuota pikaa siis piiitkälle yhteiselle lomalle, johon kuuluu toivottavasti mökkeilyä, hyviä purjehdussäitä ja paljon jäätelöä. Syksyn tullen jaksetaan Toukan kanssa keskittyä muskariin ja ehkä johonkin toiseen kerhoon. Ihana ajatus, että olen vielä syksyn kotona nauttimassa tästä kaikesta. Alkuperäinen suunnitelma kun oli, että minä olisin mennyt töihin ja isi jäänyt kotiin.
Yllätin itseni ja ehkä muutkin leipomalla kaiken tarjottavan itse - sitä se äitiys teettää. Edellisellä viikolla tein koevedoksen käpykakusta, mutta se jäi liian kuivaksi ja kuori jotenkin mauttomaksi, joten päädyin rahkakakkuun. En ala leipurihiivaksi ihan vielä, taidan pidättäytyä ruuanlaittajana.
Hieman ehkä on helpottunut se, että isin kotona ollessa pitäisi koko ajan olla sylissä. Ei se kadonnut ole, mutta helpottunut. Viikonlopun juhlia varten meille tuli isovanhemmat jo perjantaina. Minusta se oli hyvä, että vieraita tuli pikku hiljaa, niin Toukka ei hämmentynyt heistä ehkä niin. No, hän heräsi päiväunilta ja isovanhemmat olivat täällä. Hän käveli kohti olohuonetta ja nähtyään vieraita ihmisiä teki U-käännöksen takaisin kodinhoitohuoneeseen. Oli ihanaa nähdä miten hän vierasti heitä. Sitten hän pala palalta lähestyi heitä, ei sietänyt kuitenkaan kenenkään syliä. Mummu olisi halunnut ottaa Toukan isin sylistä syliin, mutta Toukkapa kääntyi pois. Se oli vieläkin vaikea hyväksyä, kun ei voi ottaa syliin noin vain ja toinen hyväksyisi sen. Nyt siitä ei tosin tarvinnut enää käydä mitään depattia.
Lauantaina kun olivat serkutkin paikalla ei muut vieraat enää tuntuneet kovin merkityksellisiltä. Toukka yritti pelata pihassa sählyä 6 ja 8 vuotiaiden serkkupoikiensa kanssa... Kävi kuitenkin tasaiseen tahtiin tarkistamassa äidin ja isin olemassa olon ja jatkoi touhujaan.
Toukan kävely on kehittynyt huimasti, huomaan hänen ehtivän yllättävän nopeasti paikasta toiseen. Hän on lisäksi keksinyt karkuun kipittämisen, vielä sitä ei voi onneksi juoksuksi kutsua, mutta luulen ennen kesän päättymistä askeleen olevan jo niin ripeä että äidillä voi tulla välillä kiire. Lisäksi hän ihan tosissaan yrittää tapailla sanoja. Melkolailla hänen hereillä oloaikansa kuluu joko kirja kädessä (jota joku saisi hänelle koko ajan lukea), hiekkalaatikolla, kattilakaapilla tai mopon selässä. Hän nauttii meidän aamuisista rinkkakävelyistä koiran kanssa, koska äiti nimeää edelleen tasaiseen tahtiin ohiajavia kulkuneuvoja. Meidän arki on aivan ihanaa, en vaihtaisi hetkeäkään tästä pois. Huomenna on vihdoin se isin viimeinen työpäivä tälle keväälle!!!
Tuota pikaa siis piiitkälle yhteiselle lomalle, johon kuuluu toivottavasti mökkeilyä, hyviä purjehdussäitä ja paljon jäätelöä. Syksyn tullen jaksetaan Toukan kanssa keskittyä muskariin ja ehkä johonkin toiseen kerhoon. Ihana ajatus, että olen vielä syksyn kotona nauttimassa tästä kaikesta. Alkuperäinen suunnitelma kun oli, että minä olisin mennyt töihin ja isi jäänyt kotiin.
perjantai 17. toukokuuta 2013
Vanhempainvapaa päättymässä
Kaksi viikkoa jäljellä ja jään kesälomalle. Isi jää kotiin kolmeksi kuukaudeksi. Olen mahdottoman malttamaton tästä jäljellä olevasta ajasta. On ihanaa kun voidaan olla ulkona, maistella ruohoa, kiviä ja multaa. On myös ihana kävellä paljain varpain pihalla. On todella hellyyttävää katsoa miten riemuissaan Toukka on astellessaan ulkona. Hän hihkuu ja haluaa ehdottomasti äidin kehut siitä, että toikkaroi nurmella. Toukka on alkanut nauttimaan kävelystä, se ei enää jännitä. Sisääntullessa vääntyy suu nurinperin, koska ulkona on paljon mukavampaa. Meidän päivät ovat mukavia ja leppoisia. Poskihampaat tulollaan kiusaavat vähän, mutta vain vähän.
Koiran ulkoilutus sujuu äidin nimetessä ohiajavia kulkuneuvoja: mopo, bussi, rekka, paku ja sama uudelleen. Jos en huomaa jotakin edellämainittua sanoa, se ilmoitetaan minulle.
Se, että meillä on tätä rutiinia jakamassa Isi on mielettömään ihanaa, mutta tavallaan vähän pelottavaakin. Tämän asian voi tehdä monella tapaa ihan yhtä hyvin. Sitten taas syyskuussa jatketaan Toukan kanssa kaksin jouluun asti.
Toukan katse tekee mut onnelliseksi. Se on avoin ja pyytää vastausta. Ei ole enää sellainen, että vastaa äidin hymyyn hymyllä vaan siinä on mieli. Eilen illalla istuttiin rauhoittumassa, kun Toukka tuli luokseni kun pyysin häntä antamaan minulle hyvänyönpusun. Siinäkin oli mieli mukana, minun luotani hän käännähti Isin luokse pusuttelemaan hänet.
Ehkä olen niin onnellinen tästä hyvästä siksi, että meillä oli pariviikkoinen, joka ei ollut niin herttainen. Toukka olisi ollut pelkästään Isin sylissä. Hän ei sietänyt välimatkaa Isiin yhtään hänen ollessaan kotona. Päivät menivät minun kanssa hyvin, mutta sillä hetkellä kuin ovi aukes alkoi itku, huuto jne. Tokihan tämäkin vaihe on elettävä ja yritti sitä itselleen selittää, mutta voi kurja kuinka ikävää on kun toisella on ahdistus.
Koiran ulkoilutus sujuu äidin nimetessä ohiajavia kulkuneuvoja: mopo, bussi, rekka, paku ja sama uudelleen. Jos en huomaa jotakin edellämainittua sanoa, se ilmoitetaan minulle.
Se, että meillä on tätä rutiinia jakamassa Isi on mielettömään ihanaa, mutta tavallaan vähän pelottavaakin. Tämän asian voi tehdä monella tapaa ihan yhtä hyvin. Sitten taas syyskuussa jatketaan Toukan kanssa kaksin jouluun asti.
Toukan katse tekee mut onnelliseksi. Se on avoin ja pyytää vastausta. Ei ole enää sellainen, että vastaa äidin hymyyn hymyllä vaan siinä on mieli. Eilen illalla istuttiin rauhoittumassa, kun Toukka tuli luokseni kun pyysin häntä antamaan minulle hyvänyönpusun. Siinäkin oli mieli mukana, minun luotani hän käännähti Isin luokse pusuttelemaan hänet.
Ehkä olen niin onnellinen tästä hyvästä siksi, että meillä oli pariviikkoinen, joka ei ollut niin herttainen. Toukka olisi ollut pelkästään Isin sylissä. Hän ei sietänyt välimatkaa Isiin yhtään hänen ollessaan kotona. Päivät menivät minun kanssa hyvin, mutta sillä hetkellä kuin ovi aukes alkoi itku, huuto jne. Tokihan tämäkin vaihe on elettävä ja yritti sitä itselleen selittää, mutta voi kurja kuinka ikävää on kun toisella on ahdistus.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
äitimäinen olo
Olen miettinyt ja ollut iloinen, ettei Toukka ole sairastellut kuluneena talvena juurikaan. No, pääsimme siitäkin. Toukalla nousi torstaina korkea kuume, joka kesti vuorokauden. Ei nuhaa, eikä muutakaan. Olin ylpeä itsestäni herätessäni yöllä Toukan itkuun, että nyt ei kuulosta tavalliselta unimöyrinnältä ja nousin katsomaan ja kokeilemaan kuumaa lasta. Sanoin miehelleni palatessani sänkyyn, että olen oppinut kuulemaan lapsemme itkuja. Tuli äitimäinen olo :)
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
matkalla
Olimme viime viikolla ensimmäisellä ulkomaan matkalla. Huomasin lähdön lähestyessä oman jännittyneisyyteni kasvavan. Kasvavan siinä määrin, että matkapäivänä olin saanut tartutettua Toukkaan inhottavan malttamattomuuden. Lähtö kun oli vasta iltapäivällä.
Matkustimme laivalla (inhoan laivailua). Päästyämme hyttiin Toukka oli haltioissaan vedestä ja maisemasta, joita ikkunasta pystyi tarkkailemaan. Innoissaan siinä määrin, että nukkumaan oli vaikea rauhoittua. Yö sujui kuitenkin erinomaisesti. Neljä perillä vietettyä päivää olivat rentoja ja leikin täyteisiä. Olimme ystäviemme kotona. Perheessä on vajaan vuoden vanhempi poika, joten kaksi alle kaksi vuotiasta touhusi taidoillaan mukavasti yhdessä. Uudet lelut olivat ihan huippuja. Ainoan haasteen muodosti vieraassa paikassa nukkumaan käyminen, mutta kun uni tuli sitä riitti yhtäjaksoisesti 8-9h. Päivisin nukuttiin sit kahdet päikkärit.
Olemme olleet kotona nyt muutaman päivän. Huomasin, että matka teki minullekin hyvää. Suhtaudun jälleen rennommin Toukan kanssa liikkumiseen ja ravitsemukseen. Oletetuista ruoka-allergioista johtuen olen ollut todella varovainen ruokakokeiluiden suhteen, tämä hieman hellitti. Matka osoitti, että pärjään lapsen kanssa vieraassakin ympäristössä hyvin ja osaan oikeasti toimia, rauhoittaa, aktivoida ja mitä muuta pitääkin tilanteesta riippuen. Matka osoitti myös, että meillä on hieno poika, joka on utelias ympäristöstään ja tarkkailee sitä luottavaisesti. Ensimmäisenä päivänä hän oli selvästi hämmentynyt, mutta rentoutui seuraavana päivänä huomattavasti.
Tähän mennessä Toukka on kävellyt ihan satunnaisia askeleita, mutta TÄNÄÄN hän on kerta toisensa jälkeen noussut pystyyn ja kävellyt paikasta toiseen. Näyttääpi siltä, että kulkuasento muuttuu pystymmäksi tuota pikaa.
Matkustimme laivalla (inhoan laivailua). Päästyämme hyttiin Toukka oli haltioissaan vedestä ja maisemasta, joita ikkunasta pystyi tarkkailemaan. Innoissaan siinä määrin, että nukkumaan oli vaikea rauhoittua. Yö sujui kuitenkin erinomaisesti. Neljä perillä vietettyä päivää olivat rentoja ja leikin täyteisiä. Olimme ystäviemme kotona. Perheessä on vajaan vuoden vanhempi poika, joten kaksi alle kaksi vuotiasta touhusi taidoillaan mukavasti yhdessä. Uudet lelut olivat ihan huippuja. Ainoan haasteen muodosti vieraassa paikassa nukkumaan käyminen, mutta kun uni tuli sitä riitti yhtäjaksoisesti 8-9h. Päivisin nukuttiin sit kahdet päikkärit.
Olemme olleet kotona nyt muutaman päivän. Huomasin, että matka teki minullekin hyvää. Suhtaudun jälleen rennommin Toukan kanssa liikkumiseen ja ravitsemukseen. Oletetuista ruoka-allergioista johtuen olen ollut todella varovainen ruokakokeiluiden suhteen, tämä hieman hellitti. Matka osoitti, että pärjään lapsen kanssa vieraassakin ympäristössä hyvin ja osaan oikeasti toimia, rauhoittaa, aktivoida ja mitä muuta pitääkin tilanteesta riippuen. Matka osoitti myös, että meillä on hieno poika, joka on utelias ympäristöstään ja tarkkailee sitä luottavaisesti. Ensimmäisenä päivänä hän oli selvästi hämmentynyt, mutta rentoutui seuraavana päivänä huomattavasti.
Tähän mennessä Toukka on kävellyt ihan satunnaisia askeleita, mutta TÄNÄÄN hän on kerta toisensa jälkeen noussut pystyyn ja kävellyt paikasta toiseen. Näyttääpi siltä, että kulkuasento muuttuu pystymmäksi tuota pikaa.
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
sitä sun tätä opittua
Meillä on meneillään ruuanvastustuskausi. Ihan vaan periaatteesta yleensä noin kolmannella lusikalla aloitetaan ruuan vastustelu ja sitten viidennellä lusikalla lopetetaan. Olen joutunut rauhoittelemaan itseni monta kertaa, etten hermostu tilanteissa vaan puhun rauhallisemmin, jotta ruokailu jatkuisi mahdollisimman leppoisana. Kokonaisen kahden päivän kokemuksella totean tämän toimivan. Tänään oli niin hyvää ruokaa, että se loppui kesken ja otettiin lisää :)
Eilen iltalaulun aikaan Toukka aiheutti meille totaalisen repeämisen. Siinä hän istui isin sylissä tutti suussa tarkkaavaisesti isin suuta seuraten, kunnes päätti aloittaa tutin pyörittelemisen suussa ensin ulospäin työntäen ja sitten suun sivuun pyöräyttäen kuin piipun. Siinä oli vaikea laulaa, kun kaveri näytti siltä, että pitkästyy kuoliaaksi. Tuli mieleen omat koulun jumalanpalvelukset, joissa ei ollut mitään tekemistä, mutta jotenkin oli istuttava hiljaa ja siedettävä.
Olen oppinut näiden kuukausien aikana, että kaikkeen ei ole kiire. Kaikkea ei tarvitse tietää heti ja kaikkeen ei tarvitse edes heti vastata. Huomaan tämän asian riepovan erityisesti äitiäni, joka on opettanut minulle salamavastaamisen periaatteet pienestä pitäen. Olen oppinut että vastaan sitten vasta kun tiedän. Ei tarvi moneen kertaan muutella asioita.
Ensi viikolla isillä on loma. Enää kaksi arkipäivää. En malta odottaa. Leppoisaa yhdessä oloa ja arjen pikku riemuja.
Eilen iltalaulun aikaan Toukka aiheutti meille totaalisen repeämisen. Siinä hän istui isin sylissä tutti suussa tarkkaavaisesti isin suuta seuraten, kunnes päätti aloittaa tutin pyörittelemisen suussa ensin ulospäin työntäen ja sitten suun sivuun pyöräyttäen kuin piipun. Siinä oli vaikea laulaa, kun kaveri näytti siltä, että pitkästyy kuoliaaksi. Tuli mieleen omat koulun jumalanpalvelukset, joissa ei ollut mitään tekemistä, mutta jotenkin oli istuttava hiljaa ja siedettävä.
Olen oppinut näiden kuukausien aikana, että kaikkeen ei ole kiire. Kaikkea ei tarvitse tietää heti ja kaikkeen ei tarvitse edes heti vastata. Huomaan tämän asian riepovan erityisesti äitiäni, joka on opettanut minulle salamavastaamisen periaatteet pienestä pitäen. Olen oppinut että vastaan sitten vasta kun tiedän. Ei tarvi moneen kertaan muutella asioita.
Ensi viikolla isillä on loma. Enää kaksi arkipäivää. En malta odottaa. Leppoisaa yhdessä oloa ja arjen pikku riemuja.
tiistai 2. huhtikuuta 2013
tapahtumia ja tapahtumattomuutta
Kuluneet viikot ovat olleet täynnä tapahtumia ja tapahtumattomuutta.
Olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa lapseksiottamispäätöstä käräjäoikeudesta. Hetki sitten soitin ja sain kuulla, että Toukalla on sama sukunimi kuin isillä ja äidillä. Meitä on kolme <3
Notaari lupasi päätöksen jo toissaviikolla, mutta se jäi tulematta. Se, tunne kun päätöstä ei tullutkaan nosti mussa ihan käsittämättömiä tunteita. Olin niin PETTYNYT. Istuin kodinhoitohuoneen lattialla useamman tovin ja yritin saada tunteistani kiinni. Olin järjettömän loukkaantunut. Nyt asia jo hieman naurattaa, mutta sillä hetkellä minusta tuntui melkein samalta kuin testin sen ikuisen yhden viivan jälkeen. Eikö Toukka olekaan meidän? Päätöksen tekemiseen meni 6 viikkoa. Ensi viikolla se on lainvoimainen, jos kukaan ei valita.Pääsemme vihdoin hakemaan passia. Meidän kevät matkaan ei olekaan sitten kuin enää viikko. Saan tänään vihdoin varata matkat, uudella sukunimellä.
Ennen pääsiäistä vietimme kiirastorstain suunnitellussa leikkauksessa sairaalassa. Kaikki meni hyvin. Toipuminen on sujunut kivuttoman oloisesti. Päivä oli yllättävän raskas. Äidin tunteet olivat yhtä myllerrystä, kun jätin Toukan nukutuslääkärin syliin ja Toukka käänsi päänsä minun suuntaani ja katsoi, että mihin äiti jäi. Hän palasi osastolle kolme tuntia myöhemmin entisellään, tokkuraisuudesta ei ollut tietoakaan. Isin sylissä sujui iltapäivä puuhaillen. Ruoka maistui ja rakko toimi, niin lääkäri antoi meille luvan lähteä illalla kotiin. Saatiin Toukka nukkumaan ja vanhemmat kaatuivat sänkyyn, kaikki nukkuivat koko yön todella sikeästi :)
Arkemme sujuu tasaisesti. Siinä ei suuria erikoisuuksia ole. Toukka voi kävellä vahingossa muutaman askeleen, useimmiten ei. Tasainen pulputus kuuluu hänen ollessaan hereillä. Jos joku asia ottaa päähän, se näytetään ihan railakkaasti. On päiviä kun hän leikkii itsenäisesti pidempiä aikoja ja välillä on päiviä, kun välimatkansietokyky on olematon. Silloin äiti istuu suosilla olohuoneen lattialle ja on tavoitettavissa. Kynät ja piirtäminen ovat alkaneet kiinnostamaan. Kylpeminen ja saunominen on kivaa. Lisäksi pituutta on juuri riittävästi vetämään pöydiltä tavaraa alas...
Pääsiäinen oli ihana. Jäimme leikkauksen takia viettämään pääsiäistä kotiin. Toukka oli rento ja hyväntuulinen. Meillä kävi ystäviä kylässä, mutta se ei vaikuttanut Toukan olemiseen mitenkään hämmentävästi kuten aiemmin olemme huomannet tapahtuvan. Kaikki oli ja on edelleen oikein hyvin. Elämä on juuri sellaista kun sen pitääkin olla. Lapsiperheen tasaista arkea. Ystäväni kanssa keskustelimme siitä, miten lyhyt aika tämä on kun lapset ovat näin pieniä. Ennen kuin huomammekaan olemme taas keskenämme. Lunchplaydate oli mukava tapa viettää rakkaiden kanssa pitkäperjantaita.
Olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa lapseksiottamispäätöstä käräjäoikeudesta. Hetki sitten soitin ja sain kuulla, että Toukalla on sama sukunimi kuin isillä ja äidillä. Meitä on kolme <3
Notaari lupasi päätöksen jo toissaviikolla, mutta se jäi tulematta. Se, tunne kun päätöstä ei tullutkaan nosti mussa ihan käsittämättömiä tunteita. Olin niin PETTYNYT. Istuin kodinhoitohuoneen lattialla useamman tovin ja yritin saada tunteistani kiinni. Olin järjettömän loukkaantunut. Nyt asia jo hieman naurattaa, mutta sillä hetkellä minusta tuntui melkein samalta kuin testin sen ikuisen yhden viivan jälkeen. Eikö Toukka olekaan meidän? Päätöksen tekemiseen meni 6 viikkoa. Ensi viikolla se on lainvoimainen, jos kukaan ei valita.Pääsemme vihdoin hakemaan passia. Meidän kevät matkaan ei olekaan sitten kuin enää viikko. Saan tänään vihdoin varata matkat, uudella sukunimellä.
Ennen pääsiäistä vietimme kiirastorstain suunnitellussa leikkauksessa sairaalassa. Kaikki meni hyvin. Toipuminen on sujunut kivuttoman oloisesti. Päivä oli yllättävän raskas. Äidin tunteet olivat yhtä myllerrystä, kun jätin Toukan nukutuslääkärin syliin ja Toukka käänsi päänsä minun suuntaani ja katsoi, että mihin äiti jäi. Hän palasi osastolle kolme tuntia myöhemmin entisellään, tokkuraisuudesta ei ollut tietoakaan. Isin sylissä sujui iltapäivä puuhaillen. Ruoka maistui ja rakko toimi, niin lääkäri antoi meille luvan lähteä illalla kotiin. Saatiin Toukka nukkumaan ja vanhemmat kaatuivat sänkyyn, kaikki nukkuivat koko yön todella sikeästi :)
Arkemme sujuu tasaisesti. Siinä ei suuria erikoisuuksia ole. Toukka voi kävellä vahingossa muutaman askeleen, useimmiten ei. Tasainen pulputus kuuluu hänen ollessaan hereillä. Jos joku asia ottaa päähän, se näytetään ihan railakkaasti. On päiviä kun hän leikkii itsenäisesti pidempiä aikoja ja välillä on päiviä, kun välimatkansietokyky on olematon. Silloin äiti istuu suosilla olohuoneen lattialle ja on tavoitettavissa. Kynät ja piirtäminen ovat alkaneet kiinnostamaan. Kylpeminen ja saunominen on kivaa. Lisäksi pituutta on juuri riittävästi vetämään pöydiltä tavaraa alas...
Pääsiäinen oli ihana. Jäimme leikkauksen takia viettämään pääsiäistä kotiin. Toukka oli rento ja hyväntuulinen. Meillä kävi ystäviä kylässä, mutta se ei vaikuttanut Toukan olemiseen mitenkään hämmentävästi kuten aiemmin olemme huomannet tapahtuvan. Kaikki oli ja on edelleen oikein hyvin. Elämä on juuri sellaista kun sen pitääkin olla. Lapsiperheen tasaista arkea. Ystäväni kanssa keskustelimme siitä, miten lyhyt aika tämä on kun lapset ovat näin pieniä. Ennen kuin huomammekaan olemme taas keskenämme. Lunchplaydate oli mukava tapa viettää rakkaiden kanssa pitkäperjantaita.
lauantai 16. maaliskuuta 2013
vanhemmat sairastaa
Kävipä niin, että isi ja äiti sairastuivat yhtäaikaa vatsatautiin. Toukka oli hieman ihmeissään kun makasimme olohuoneen lattialla kaksi päivää. Ihmeen hyvin päivät kuluivat, Toukka ei oikeastaan turhautunut makoiluumme lainkaan. Parasta tässä on se, että taudista on nyt reilu viikko, eikä hän ole sitä vieläkään saanut. Viruksesta kuitenkin oli kyse, koska epäonneksemme onnistuimme tartuttamaan sen pappaan.
Viikko on kulunut toipuessa ja sairastupaa pitäessä. Tänään vihdoin jäimme oman perheen kesken - taivaallista! Sen kunniaksi kävimme ostamassa aurinkolasit. Voi kauheus, että ne olivat aluksi pelottavat. Kun päästiin jäälle ja aurinkoon Toukkakin hiffasi, että on aika paljon mukavampaa lasit päässä kuin ilman. Ihana aurinko!!!
Viikko on kulunut toipuessa ja sairastupaa pitäessä. Tänään vihdoin jäimme oman perheen kesken - taivaallista! Sen kunniaksi kävimme ostamassa aurinkolasit. Voi kauheus, että ne olivat aluksi pelottavat. Kun päästiin jäälle ja aurinkoon Toukkakin hiffasi, että on aika paljon mukavampaa lasit päässä kuin ilman. Ihana aurinko!!!
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Rokotuksia
Eilen oli tylsä päivä. Neuvolassa tuli kolme rokotetta... Ilta meni väsähtäneenä ja aamu alkoi kuumeisena. Ekat päikkärit alkoivat puoli kymmeneltä. Hymy ja leikki löytyivät unien jälkeen. Toukka ei ole vielä kuumetauteja sairastanut. Taas on äiti uuden opin edessä, miten pojan kanssa kuumeisena. Tosin tää taisi olla helppo kun tiesi mistä kuume johtui.
Neuvolaan mennessä huomasin puristavan tunteen rinnassani. Ajattelin, että itkemäänkö alan kun jännitti Toukan puolesta niin paljon. Illalla Toukan mentyä nukkumaan itku pääsikin ja sopersin miehelle, että kun meillä on niin ihana lapsi. Äitikin on tainnut siirtyä kiintymyksessä seuraavalle portaalle.
Neuvolaan mennessä huomasin puristavan tunteen rinnassani. Ajattelin, että itkemäänkö alan kun jännitti Toukan puolesta niin paljon. Illalla Toukan mentyä nukkumaan itku pääsikin ja sopersin miehelle, että kun meillä on niin ihana lapsi. Äitikin on tainnut siirtyä kiintymyksessä seuraavalle portaalle.
perjantai 1. maaliskuuta 2013
pienet kädet
Toukka tulee useammin ja useammin painamaan päänsä jalkaa tai kylkeä vasten. Hän odottaa, että katseeseen vastataan samalla hellyydellä, millä hän katsoo. Ihania hetkiä. Eilen halaus sai ihan uuden ulottuvuuden. Ottaessani Toukkaa syliin syöttötuolista, kietoi hän kädet ympärilleni ja rutisti oikein kovaa ja painautui vasten. En olisi halunnut sen hetken päättyvän.
torstai 28. helmikuuta 2013
meikin merkitys
En ole näiden kuukausien aikana meikannut niin paljoa kuin tänään. Huomasin Toukan ihmettelevän äidin kasvoja, vaikka hän istui vieressä katselemassa operaatiota. Olimme lähdössä valokuvaan ja siksi mammakin vähän maalasi. Normaalisti käytän vain ripsiväriä, mutta ajattelin tänään peittää silmäpussit. Mielenkiintoista miten meikki voi pienen ihmisen mieleen vaikuttaa. Tulimme kotiin ja äiti pesi maalit pois naamasta.
Valokuvaussessio meni mukavasti, mutta väsytti tähden. Kuvaaja sanoi, että lapset jaksavat noin puoli tuntia ja niin se oli. Tarkalleen puoli tuntia, kun Toukalta loppui huumori.
Valokuvaussessio meni mukavasti, mutta väsytti tähden. Kuvaaja sanoi, että lapset jaksavat noin puoli tuntia ja niin se oli. Tarkalleen puoli tuntia, kun Toukalta loppui huumori.
maanantai 25. helmikuuta 2013
Äitinä olemisen etuoikeus
Äitinä olen etuoikeutettu, kun saan jokapäivä katsella maailmaa pienen ihmisen kanssa. Olimme päivällä kävelyllä tuossa aurinkoisessa ihanassa säässä. Oli ihana katsella miten Toukka teki tuttavuutta auringon kanssa, kääntämällä päätään aurinkoon ja äkkiä pois useita kertoja. Ei kuitenkaan malttanut olla nauttimasta lämpimistä säteistä. Miten ihanaa seurattavaa. Kuka muu opettaa itsestä niin paljon kuin lapsi. Lapsi on kuin peili. Huvittavin peilipiirre on tullut tutuksi kun kiellän Toukkaan, hän kääntää päänsä ja nyrpistää nenäänsä. Aivan samalla tavalla kun minä teen kieltäessäni häntä. Useasti tietäessään olevansa väärillä teillä jo kutsuessani häntä, hän jo kääntyy puoleeni nenä nyrpeänä.
Opin raivostumaan hiljaa ja joskus ihan ääneenkin kun mikään ei mene perille. Sitten saan katua saman tien, etten ole pystynyt olemaan aikuinen tilanteessa. Tänään olen jostain syystä taas pystynyt olemaan kovinkin hyväksyvä. Olen pystynyt kysymään itseltäni ennen kuin olen ääneen osoittanut hermostumistani, että onko se oikeutettua. Vastaus on ollut EI joka kerta. Nämä päivät ovat onnistuneita kun pystyy tunnistamaan omat tunteensa ja miettii niitä ennen reagoimistaan.
Miksikö näitä kirjotan? En ajatellut ennen kuin minusta tuli äiti, että olen jäänyt jostain uskomattomasta paitsi. Ajattelin toki, että jostain, mutten osannut kuvitellakaan mistä kaikista ihan pienistä asioista, jotka itseasiassa ovat niitä ihan parhaita, osaisin iloita tällä tavalla. Kuten päivittäinen potta harjoittelu. En olisi uskonut, että ensimmäisen pissan löytyminen potasta olisi tuottanut niin suurta iloa, äidille.
Ollessani lapseton, olin silloinkin onnellinen. Meillä on mieheni kanssa hieno suhde. Totesin hänelle juuri, että jos menisin naimisiin hänen pitäisi olla kaasoni, koska hän yksinkertaisesti on paras ystäväni. Meillä on takana lapsettomuushoidot. Hormonit tekivät minut hirveäksi ihmiseksi (normaalisti olen pelkästään rakastettava ;)). Takana on myös keskenmeno. Näistä päästyämme yli päätimme lähteä adoptiopolulle. Kävimme PRIDEn keväällä 2010. Sen puolen vuoden aikana varmistui, että todellakin haluan äidiksi lapselle, joka ei ole ollut minun masuni asukki. 2010 kesäkuussa neuvonnan päättyessä jäimme rauhallisin mielin odottamaan tulevaa lastamme. Usko lapseen oli välillä hyvinkin todellinen, välillä vähemmän todellinen. Ihan oikeasti jatkoimme elämäämme nauttien. Olimme miettineet mistä huoneesta tulee lastenhuone sitten joskus, mutta emme tehneet asialle mitään. Ottaessamme lapsen mieheni kanssa puheeksi totesimme usein, että elämämme on hyvää näinkin, emme uskoneet katkeroituvamme vaikka elämämme vain kaksin jatkuisikin. Hiihdimme talvella ystävien kanssa milloin missäkin ja kesällä autoilimme Euroopassa. Sitten viime keväänä näihin aikoihin ostimme purjeveneen. Ajattelimme silloin, että olemme nähneet maailmaa riittävästi, jotta voimme siirtyä vesilomailuun kotivesillä ja toivottavasti tulevaisuudessa vähän kauempanakin. Suunnilleen Toukan syntymänaikoihin löysimme meidän nykyisen veneen, hassua.
Olimme laittamassa venettä talvihuppuun, kun saimme soiton Toukasta. Hui, niitä tunteita! Ne eivät taida unohtua koskaan. Puhelun jälkeen se tosiasia, että lapsi on olemassa, meille oli poika.
Meidän odotuksemme kesti noin 9 vuotta. Kuitenkin lähdettyämme adoptioprosessiin mukaan aikaa kului vain muutama vuosi. Ihmiset sanovat meille, että odotittehan te Toukkaa kauan. Toki odotimme pidempään kuin 9 kuukautta, mutta meille ei olisi voinut tulla mitään toista lasta. Toukan kuului tulla meidän lapseksi. Kulunut aika ei ole ollut pitkä, koska ne ovat olleet täynnä elämää ja tässä kuului käydä juuri näin.
Opin raivostumaan hiljaa ja joskus ihan ääneenkin kun mikään ei mene perille. Sitten saan katua saman tien, etten ole pystynyt olemaan aikuinen tilanteessa. Tänään olen jostain syystä taas pystynyt olemaan kovinkin hyväksyvä. Olen pystynyt kysymään itseltäni ennen kuin olen ääneen osoittanut hermostumistani, että onko se oikeutettua. Vastaus on ollut EI joka kerta. Nämä päivät ovat onnistuneita kun pystyy tunnistamaan omat tunteensa ja miettii niitä ennen reagoimistaan.
Miksikö näitä kirjotan? En ajatellut ennen kuin minusta tuli äiti, että olen jäänyt jostain uskomattomasta paitsi. Ajattelin toki, että jostain, mutten osannut kuvitellakaan mistä kaikista ihan pienistä asioista, jotka itseasiassa ovat niitä ihan parhaita, osaisin iloita tällä tavalla. Kuten päivittäinen potta harjoittelu. En olisi uskonut, että ensimmäisen pissan löytyminen potasta olisi tuottanut niin suurta iloa, äidille.
Ollessani lapseton, olin silloinkin onnellinen. Meillä on mieheni kanssa hieno suhde. Totesin hänelle juuri, että jos menisin naimisiin hänen pitäisi olla kaasoni, koska hän yksinkertaisesti on paras ystäväni. Meillä on takana lapsettomuushoidot. Hormonit tekivät minut hirveäksi ihmiseksi (normaalisti olen pelkästään rakastettava ;)). Takana on myös keskenmeno. Näistä päästyämme yli päätimme lähteä adoptiopolulle. Kävimme PRIDEn keväällä 2010. Sen puolen vuoden aikana varmistui, että todellakin haluan äidiksi lapselle, joka ei ole ollut minun masuni asukki. 2010 kesäkuussa neuvonnan päättyessä jäimme rauhallisin mielin odottamaan tulevaa lastamme. Usko lapseen oli välillä hyvinkin todellinen, välillä vähemmän todellinen. Ihan oikeasti jatkoimme elämäämme nauttien. Olimme miettineet mistä huoneesta tulee lastenhuone sitten joskus, mutta emme tehneet asialle mitään. Ottaessamme lapsen mieheni kanssa puheeksi totesimme usein, että elämämme on hyvää näinkin, emme uskoneet katkeroituvamme vaikka elämämme vain kaksin jatkuisikin. Hiihdimme talvella ystävien kanssa milloin missäkin ja kesällä autoilimme Euroopassa. Sitten viime keväänä näihin aikoihin ostimme purjeveneen. Ajattelimme silloin, että olemme nähneet maailmaa riittävästi, jotta voimme siirtyä vesilomailuun kotivesillä ja toivottavasti tulevaisuudessa vähän kauempanakin. Suunnilleen Toukan syntymänaikoihin löysimme meidän nykyisen veneen, hassua.
Olimme laittamassa venettä talvihuppuun, kun saimme soiton Toukasta. Hui, niitä tunteita! Ne eivät taida unohtua koskaan. Puhelun jälkeen se tosiasia, että lapsi on olemassa, meille oli poika.
Meidän odotuksemme kesti noin 9 vuotta. Kuitenkin lähdettyämme adoptioprosessiin mukaan aikaa kului vain muutama vuosi. Ihmiset sanovat meille, että odotittehan te Toukkaa kauan. Toki odotimme pidempään kuin 9 kuukautta, mutta meille ei olisi voinut tulla mitään toista lasta. Toukan kuului tulla meidän lapseksi. Kulunut aika ei ole ollut pitkä, koska ne ovat olleet täynnä elämää ja tässä kuului käydä juuri näin.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Båt 2013
Meidän piti lähteä viikonlopuksi mummolaan. Toukka ei loppuviikosta kuitenkaan vaikuttanut kovin levolliselta, joten päätimme siirtää mummolan ensi viikonloppuna meille. Mulle tuli perjantaina niin iso huoli pienen olosta, että itku pääsi. No, itku kyllä helpottikin. Pienen pohdinnan jälkeen otin kantoliinan käyttöön ja Toukka kuleksi tyytyväisenä perjantain liinassa, rentouskin alkoi iltasella jo palaamaan. Lauantai vietettiin vallan kotona, puuhailtiin leppoisia yhdessä. Tänä aamuna talon täytti ennen kahdeksaa iloinen pulputus, sitä oli taivaallista kuunnella. Päätettiin lähteä käymään venemessuilla ja katsoa miten menee. Ihmisiä oli vähän ja pulputus jatkui läpi käytävien. Ystävlliset myyjätädit eivät saaneet flirttailevia hymyjä tänään (jee), mutta kun jatkettiin matkaa jatkui pulputuskin. Kotiin päästyämme pulputus jatkui edelleen. Toukka on ollut oikea veijari kokopäivän, toivottavasti arjen koittaessa rentous säilyy.
Pelastusliivit. Luulin, että ne ovat kaikki hyviä ja turvallisia. Törmättiin meidän purjehduksen opettajaan, joka sanoi Hokka -liivien olevan ainoat, jotka kääntävät vaipallisen lapsen selälleen. En siis näe oikein muuta mahdollisuutta kuin ostaa ne. Lisäksi hississä mainitessani, että mennäänpä etsimään liivejä, totesi ystävällinen setä, että Hokka -liivit ovat parhaat, kun niillä on mukava liikkua. Luulen, että mukavuudesta voi maksaa myös jonkin verran, ottaen huomioon, että kaveri on turvaistuimessa kiinni liikuttaessa...
Pelastusliivit. Luulin, että ne ovat kaikki hyviä ja turvallisia. Törmättiin meidän purjehduksen opettajaan, joka sanoi Hokka -liivien olevan ainoat, jotka kääntävät vaipallisen lapsen selälleen. En siis näe oikein muuta mahdollisuutta kuin ostaa ne. Lisäksi hississä mainitessani, että mennäänpä etsimään liivejä, totesi ystävällinen setä, että Hokka -liivit ovat parhaat, kun niillä on mukava liikkua. Luulen, että mukavuudesta voi maksaa myös jonkin verran, ottaen huomioon, että kaveri on turvaistuimessa kiinni liikuttaessa...
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
pulkkamäki
Saimme lauantaina serkuilta vauvapulkan.
Isi muokkasi pihaan sopivan loivan pulkkamäen, jota pääasiallisesti äiti laski. Toukkakin laski muutaman kerran isin saattamana. Pääasiallista huvia oli kuitenkin pihan kiertäminen pulkassa istuen. Sankka lumisade ei ollut kiva, se häiritsi kasvoilla.
Isi muokkasi pihaan sopivan loivan pulkkamäen, jota pääasiallisesti äiti laski. Toukkakin laski muutaman kerran isin saattamana. Pääasiallista huvia oli kuitenkin pihan kiertäminen pulkassa istuen. Sankka lumisade ei ollut kiva, se häiritsi kasvoilla.
perjantai 8. helmikuuta 2013
halailua
Meillä on ollut erinomaisen hieno viikko. Tämän viikon aikana Toukka on halaillut meitä paljon. Kietonut pikku kätensä kaulaan, nojannut poskensa poskea vasten katsellessaan padilta ohjelmaa, halannut jalkaa kun äiti tai isä on laittanut ruokaa keittiössä. Suukotellut, kielipitkällä... Meillä on myös uusi leikki, jossa tutin "kahva" laitetaan äidin suuhun ja Toukka ottaa tutin suuhunsa, uudestaan ja uudestaan. Päiväunille mennessä on ollut vaikea jäädä nukkumaan (tulkitsen tämän eroahdistukseksi).
Tämä viikko on ollut äidille erityisen merkityksellinen, on tainnut olla kyllä koirallekin. Koiramme yllätti meidät tänään illalla hellimästä poikaamme oma-aloitteisesti ja tilanteesta muodostui molemmin puolinen tuokio. Se on kyllä hiljaisesti hyväksynyt Toukan, muttei ole liiemmin lähestynyt häntä. Pojalla ja koiralla on kyllä päivittäisiä keskustelutuokioita; koira haukkuu ja poika vastaa. Toukka nauttii näistä ainakin :), yleensä koira hiljenee ja toteaa, että poika on puhunut.
Toukka vaikuttaa rennolta, iloinen ja ajoittain vaativakin pulputus on täyttänyt talon. Edellisellä viikolla Toukka oli varautuneen oloinen kun jouduimme käymään sairaalassa ja muuallakin juoksentelemaan, se on nyt poissa. Tuntuu hyvältä.
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
uni, nukkuminen
Nukkuminen on minun ongelmani ei Toukan. Se on ollut minun ongelmani jo ennen Toukkaa. Olen aina stressanut nukkumattomuutta/riittävää unta. Tästä syystä en pidä nukkumisesta vieraissa paikoissa. Kodin lisäksi mökki on ollut oikeastaan ainoa paikka missä olen nukkunut hyvin, ja vihdoin viimeisellä veneretkellämme syyskuussa nukuin veneessä kuin tukki. Oikeastaan paremmin kuin missään muualla.
Huomaan, että olen hyvää vauhtia siirtämässä ongelma-ajatteluani Toukan nukkumisiin ja sen rytmittämiseen. Todellisuudessa on todellakin kyse ongelma-ajattelusta ei ongelmasta. Työssä käydessäni en satunnaisesti nukkunut ollessani stressaantunut. Kotona ollessani, ei tätä ongelmaa ole ollut. Paitsi jos olen saanut mielelleni huolen. Tällaisia öitä on ollut ehkä 5 viimeisten kuukausien aikana. Minun sietäisi ajatella, että Toukka nukkukoon miten nukkuu. Tankataan tarvittaessa tai ollaan tankkaamatta. Hänellä näyttää olevan oikein hyvät unen lahjat ja hän uskaltaa nukkua kokonaisia hyviä öitä. Kaikkihan on siis kunnossa. Ei ole mitään ongelmaa, on vain minun ajatteluni. Samalla tavalla minun tulisi suhtautua omaan nukkumiseeni.
Toivon asian kirjoittamisen tekevän asiasta tietoisemman ja pystyn kiinnittämään tähän huomioni. Seuraavan kerran kun huomaan pohtivani Toukan nukkumisia totean itselleni, että taas tätä mietit ja asia on ok ja hyväksyn sen. Josko se pikkuhiljaa menettäisi merkityksensä.
Huomaan, että olen hyvää vauhtia siirtämässä ongelma-ajatteluani Toukan nukkumisiin ja sen rytmittämiseen. Todellisuudessa on todellakin kyse ongelma-ajattelusta ei ongelmasta. Työssä käydessäni en satunnaisesti nukkunut ollessani stressaantunut. Kotona ollessani, ei tätä ongelmaa ole ollut. Paitsi jos olen saanut mielelleni huolen. Tällaisia öitä on ollut ehkä 5 viimeisten kuukausien aikana. Minun sietäisi ajatella, että Toukka nukkukoon miten nukkuu. Tankataan tarvittaessa tai ollaan tankkaamatta. Hänellä näyttää olevan oikein hyvät unen lahjat ja hän uskaltaa nukkua kokonaisia hyviä öitä. Kaikkihan on siis kunnossa. Ei ole mitään ongelmaa, on vain minun ajatteluni. Samalla tavalla minun tulisi suhtautua omaan nukkumiseeni.
Toivon asian kirjoittamisen tekevän asiasta tietoisemman ja pystyn kiinnittämään tähän huomioni. Seuraavan kerran kun huomaan pohtivani Toukan nukkumisia totean itselleni, että taas tätä mietit ja asia on ok ja hyväksyn sen. Josko se pikkuhiljaa menettäisi merkityksensä.
pienen kulkijan arkea
Huhhahhei minkälainen viikko meillä onkaan menossa. Maanantaina ärripurri alkoi sängystä ylösnoustessa ja kesti siihen asti kun rauhoituttiin nukkumaan. Onneksi päivä päättyi kuitenkin hyvillä mielin. Niin paljon otti päähän, kiukutti ja kaikkea mahdollista, että en osaa asiallisesti sitä kuvailla.
Tiistaiaamuna olin jo asennoitunut päivään vähemmän ruusuisesti. Vielä mitä, eilinen oli mitä ihastuttavin ja ihmeellinen sikälikin, että maanantain nollavälimatka vaihtui itsenäiseksi leikiksi keittiössä pakastepurkeilla niin, että äidin piti käydä katsomassa välillä ollaanko siellä tekemässä jotain epätoivottua. Oli minun tyytyminen rauhalliseen lehdenlukuhetkeen sohvalla, ahh ihanuutta. Tätä ei ole vielä tapahtunut Toukan hereillä olleessa, että olisin päässyt lukemaan yhden artikkelin alusta loppuun, naisten lehdestä. Ihan ei vielä keskittymiskyky riitä tieteellisten artikkelien lukuun - pitää toisella korvalla kuitenkin olla herkillä :). Erikoista päivässä oli sekin, että Toukka nukkui sisällä 2h 45min päikkäreitä. Tähän mennessä hän on saanut nukuttua sisällä päiväunia 1,5h maksimissaan. Illalla vielä viimeiseksi Puff laulut ja rauhassa sänkyyn nukkumaan. Siirsimme yhden käyttämättömän cd -soittimen Toukan huoneeseen ja laitoin sinne unilaululevyn pyörimään, seuraavana vaihtajassa oli Volbeat. Sanoin miehelleni, että josko huomattais käydä sammuttamassa soitin ennen levyn vaihtumissa, no ei muistettu. Kutakuinkin täydellisen päivän päälle yöunta 2030 - 0900!!!
Tämä päivä on ollut edeltäjiensä välimuoto. Syliä on kaivattu enemmän kuin eilen, vähemmän kuin maanantaina. Itsenäistä leikkiä on mahtunut tähänkin päivään mukavasti. Tällä hetkellä Toukka tasapainoille kävelykärryn kanssa, uskaltaako lähteä työntämään sitä vai ei, asetellaan kirjoja edestakas kärryyn...
Rauhoittavaa on, että meidän vauva kasvaa ja kehittyy joka päivä. Äiti yrittää pysyä jatkuvassa muutoksessa mukana. Minä, joka huomaan rakastavani rutiineita ja kunnioittavani aikatauluja, ahdistun ajoittain, kun ei päivä suju kuten olen suunnitellut. Useimmiten teen seuraavan päivän suunnitelmat kuluneen päivän tapahtumien perusteella, mutta...tämä tekee minulle niin hyvää. Luulen meidän elävän vaihetta, jossa Toukka hakee rytmiinsä vain yksiä päiväunia. Noin joka toinen päivä hän nukkuu yhdet unet. Tee tässä nyt sitten suunnitelmia edes siitä, että mennäänpä käymään päiväkahvilla hallissa...Toisaalta edeltävät viikot ovat olleet melko kiireisiä, niin olen kyllä nauttinut tästä olemisesta. Päiviin on kuulunut kotiaskareiden lisäksi vain koiran ulkoilutusta.
Tiistaiaamuna olin jo asennoitunut päivään vähemmän ruusuisesti. Vielä mitä, eilinen oli mitä ihastuttavin ja ihmeellinen sikälikin, että maanantain nollavälimatka vaihtui itsenäiseksi leikiksi keittiössä pakastepurkeilla niin, että äidin piti käydä katsomassa välillä ollaanko siellä tekemässä jotain epätoivottua. Oli minun tyytyminen rauhalliseen lehdenlukuhetkeen sohvalla, ahh ihanuutta. Tätä ei ole vielä tapahtunut Toukan hereillä olleessa, että olisin päässyt lukemaan yhden artikkelin alusta loppuun, naisten lehdestä. Ihan ei vielä keskittymiskyky riitä tieteellisten artikkelien lukuun - pitää toisella korvalla kuitenkin olla herkillä :). Erikoista päivässä oli sekin, että Toukka nukkui sisällä 2h 45min päikkäreitä. Tähän mennessä hän on saanut nukuttua sisällä päiväunia 1,5h maksimissaan. Illalla vielä viimeiseksi Puff laulut ja rauhassa sänkyyn nukkumaan. Siirsimme yhden käyttämättömän cd -soittimen Toukan huoneeseen ja laitoin sinne unilaululevyn pyörimään, seuraavana vaihtajassa oli Volbeat. Sanoin miehelleni, että josko huomattais käydä sammuttamassa soitin ennen levyn vaihtumissa, no ei muistettu. Kutakuinkin täydellisen päivän päälle yöunta 2030 - 0900!!!
Tämä päivä on ollut edeltäjiensä välimuoto. Syliä on kaivattu enemmän kuin eilen, vähemmän kuin maanantaina. Itsenäistä leikkiä on mahtunut tähänkin päivään mukavasti. Tällä hetkellä Toukka tasapainoille kävelykärryn kanssa, uskaltaako lähteä työntämään sitä vai ei, asetellaan kirjoja edestakas kärryyn...
Rauhoittavaa on, että meidän vauva kasvaa ja kehittyy joka päivä. Äiti yrittää pysyä jatkuvassa muutoksessa mukana. Minä, joka huomaan rakastavani rutiineita ja kunnioittavani aikatauluja, ahdistun ajoittain, kun ei päivä suju kuten olen suunnitellut. Useimmiten teen seuraavan päivän suunnitelmat kuluneen päivän tapahtumien perusteella, mutta...tämä tekee minulle niin hyvää. Luulen meidän elävän vaihetta, jossa Toukka hakee rytmiinsä vain yksiä päiväunia. Noin joka toinen päivä hän nukkuu yhdet unet. Tee tässä nyt sitten suunnitelmia edes siitä, että mennäänpä käymään päiväkahvilla hallissa...Toisaalta edeltävät viikot ovat olleet melko kiireisiä, niin olen kyllä nauttinut tästä olemisesta. Päiviin on kuulunut kotiaskareiden lisäksi vain koiran ulkoilutusta.
torstai 31. tammikuuta 2013
leikkikaveri
Meillä kävi tänään ensimmäistä kertaa Toukan kanssa samanikäinen leikkikaveri. Oli mielenkiintoista katsella miten Toukka omisti omat lelunsa ja puolusti niitä. Hetken leikittyään vääntyi Toukan alahuuli mutrulle ja kiivettiin äidin syliin tirauttaan itkut. Sitten leikit taas jatkuikin paremmassa yhteisymmärryksessä, parasta keskinäistä vuorovaikutusta oli pallon heittely. Äidit sai jutella aikuisten juttuja kahvikupin ääressä, miten ihanaa!
Olemmeko siirtymässä yksiin päiväuniin (no tänään ainakin), koska tänään nukuttiin 12 - 1445? Tämä ilta näyttää olevan kyllä aika sinnittelyä, katsotaan päästäänkö 2000, joka on normaalisti Toukalle siedettävä nukkumaanmenoaika.
Olemmeko siirtymässä yksiin päiväuniin (no tänään ainakin), koska tänään nukuttiin 12 - 1445? Tämä ilta näyttää olevan kyllä aika sinnittelyä, katsotaan päästäänkö 2000, joka on normaalisti Toukalle siedettävä nukkumaanmenoaika.
perjantai 25. tammikuuta 2013
kasvava pahaolo
Toukalla on ollut tunnetasolla haastava viikko ja vanhemmilla myös. Eilen ajattelinkin, että on ihmeellistä jos tämän viikon kokemukset eivät jollain tapaa tulisi näkyviin. Tänä aamuna pieninkin rajoittaminen aiheutti alahuulen kääntymisen merkiksi loukkaantumisesta. Isän lähdettyä töihin paketti olikin jo kutakuinkin valmis... Totesin, että taidanpa istua tähän keittiön lattialle valmiiksi ottamaan kiukun vastaan. Pyysin loukkaantunutta Toukkaa tulemaan luokseni, mutta hän konttasi minusta poispäin kulman taakse, kuitenkin useampaan kertaan palaten katsomaan istuinko edelleen paikallani. Hetken kuluttua pahaolo oli jo niin iso, että hän konttasi syliini ja sitten itku pääsikin valloilleen. Siinä me sitten istuimme Toukka sylissä lohduttomasti huutaen ja minä rauhoitellen. Hetken kuluttua aloin laulelemaan hänelle ja hän sitä myöten pikku hiljaa rauhoittumaan. Hän alkoi minua tutkimaan avoimemmin silmin. Siitäpä siirryimme olohuoneeseen tutkailemaan leluja. Tilanne kuitenkin vaati sen, että hän tunsi minut selässään kiinni. Loppuaamu sujuikin miellyttävän rauhallisissa merkeissä.
Reflektoidessani tapahtunutta jälkeenpäin olen ylpeä siitä, että näin tilanteen kehittyvän ja jätin muun puuhailun ajoissa.Toisekseen olen iloinen, että pahaolo tuli ulos. Energiataso on ollut vallan toisenlainen sen jälkeen. Toukka on ihmetellyt asioita itsekseen ja leikkinyt pieniä hetkiä tyytyväisenä niin, että ei ole vaatinut ihan joka minuutti vierelleen. Tosin on käynyt sylissä halaamassa useaan kertaan ja jatkanut taas puuhailuitaan. Mikä parasta, psykologiystäväni tuli käymään ja sain käydä hänen kanssaan tapahtumat vielä läpi. Harvoin saa työnohjauksellisen keskustelun niin lähelle tapahtumia kuin tänään.
Tämä päivä ollut mitä opettavaisin. On olo, että on oppinut aiemmasta jotain ja tuntee poikaa jo vähän. Tiedän tulevan päivän, jolloin ei ole yhtä herkillä. Iloitsen kuitenkin nyt tästä, Toukka ja Isi hytkyvät (tanssivat) lattialla Cat Stevensiä kuunnellen.
Reflektoidessani tapahtunutta jälkeenpäin olen ylpeä siitä, että näin tilanteen kehittyvän ja jätin muun puuhailun ajoissa.Toisekseen olen iloinen, että pahaolo tuli ulos. Energiataso on ollut vallan toisenlainen sen jälkeen. Toukka on ihmetellyt asioita itsekseen ja leikkinyt pieniä hetkiä tyytyväisenä niin, että ei ole vaatinut ihan joka minuutti vierelleen. Tosin on käynyt sylissä halaamassa useaan kertaan ja jatkanut taas puuhailuitaan. Mikä parasta, psykologiystäväni tuli käymään ja sain käydä hänen kanssaan tapahtumat vielä läpi. Harvoin saa työnohjauksellisen keskustelun niin lähelle tapahtumia kuin tänään.
Tämä päivä ollut mitä opettavaisin. On olo, että on oppinut aiemmasta jotain ja tuntee poikaa jo vähän. Tiedän tulevan päivän, jolloin ei ole yhtä herkillä. Iloitsen kuitenkin nyt tästä, Toukka ja Isi hytkyvät (tanssivat) lattialla Cat Stevensiä kuunnellen.
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
kiipeilyä ja toisen tutkimista
Kahtena edellisenä päivän on testattu äitiä ihan tosissaan; loukaantumista, itkua, huutoa, venkoilua sylissä jne. Entäpä tänään. Äidin syliä ja rauhallista oloa sylissä, oikeastaan mitään tekemättä vain ollen ja tutkien. Kuitenkin syliin jatkuvasti kiipien. Ruokaa laittaessani, ei tullut lohdutonta itkua vaan jalassa kiinni oloa, kunnes olen voinut nostaa syliin. Pienen mieli on niin yllätyksellinen.
maanantai 14. tammikuuta 2013
tässä hetkessä
Voihan unirytmi! Toukan nukkuminen aiheuttaa minulle tällä hetkellä päänvaivaa. Melko lyhyen ajan sisällä, itseasiassa viime torstaina rytmi kääntyi niin, että poika on hereillä 4-5h kerrallaan ja sitten tankkaan unta tunnista kahteen ja puoleen. Ymmärrän hänen olevan siirtymässä pian yksiin päiväuniin, mutta vielä hänen jaksaminsa ei ihan riitä olemaan hereillä puolille päiville ja sitten nukkumaan pidempää siivua. Haasteena on oma mukana pysyminen rytmin muutoksissa. Ihan, että äidin pitää ymmärtää lukea poikaansa ja hänen vireystilaansa päivittäin ja arvioida koska on oikea aika mennä nukkumaan. Emme siis ole vielä siinä tilanteessa, että hän erityisesti vastustelisi nukkumaan menoa ollessaan väsynyt. Paitsi eilen illalla. Silloin makuuhuoneesta kuului sydäntäsärkevää itkua, kun sänkyyn jääminen ei ollut pienestä lainkaan mieluisa ajatus.
Olen lukenut Ajatusseula blogin "kannesta kanteen" viikonlopun aikana. Blogi osuu omiin ajatuksiini mielettömän hyvin ja siinä on todella viisaita huomioita. Ihanaa, että Metsärannan Emäntä on kirjoittanut ajatuksia ja tapahtumia ylös. Huomaan, että eräskin ajatus mitä itse olen kieputtanut päässäni sai vahvistuksen lukemastani suhteessa kehitysvaiheeseen ja kiintymyssuhteeseen.
Tämäkin päivä on ollut erinomainen päivä sekä Toukalle että vanhemmille. Makoilimme illalla kolmisin (+koira) lattialla, olimme vain siinä hetkessä ja kaikki oli hyvin. Ei meillä ollut kaksistaan tuollaisia hetkiä. Useimmiten olimme menossa johonkin tai ainakin suunnittelemassa jotakin ja valitettavan usein se hetki ei ollut tärkein. Nyt tämä hetki on merkityksellisin. Kiitos Toukan opin.
Olen lukenut Ajatusseula blogin "kannesta kanteen" viikonlopun aikana. Blogi osuu omiin ajatuksiini mielettömän hyvin ja siinä on todella viisaita huomioita. Ihanaa, että Metsärannan Emäntä on kirjoittanut ajatuksia ja tapahtumia ylös. Huomaan, että eräskin ajatus mitä itse olen kieputtanut päässäni sai vahvistuksen lukemastani suhteessa kehitysvaiheeseen ja kiintymyssuhteeseen.
Tämäkin päivä on ollut erinomainen päivä sekä Toukalle että vanhemmille. Makoilimme illalla kolmisin (+koira) lattialla, olimme vain siinä hetkessä ja kaikki oli hyvin. Ei meillä ollut kaksistaan tuollaisia hetkiä. Useimmiten olimme menossa johonkin tai ainakin suunnittelemassa jotakin ja valitettavan usein se hetki ei ollut tärkein. Nyt tämä hetki on merkityksellisin. Kiitos Toukan opin.
torstai 10. tammikuuta 2013
Ihan liki
Päivämme sujuvat Toukan kanssa melko lähekkäin. Aluksi olin hieman hämilläni asiasta, vaade olla liki alkoi jotenkin yht'äkkiä. Tottakai kiintymyksen rakentumisen näkökulmasta olin asiaa opiskellut, mutta yllätti silti. Mietin, että onko hänellä jokin vialla kun niin liki haluaa koko ajan olla. Nyt olen hyväksynyt sen, että hän tankkaa. Kokonaiset yöt nukkuessaan ei ole kontaktia äitiin eikä isiin. Tämäkin vaje pitää jotenkin korjata. Toisekseen ymmärrän hänen toisenkin tarpeen olla liki ja kiintyä. Tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä myös se, että meillä kiukutellaan ihan huoletta jos kielletään tai asiat eivät tapahdu toivotulla tavalla. Lohtua kuitenkin haetaan sylistä!
Toinen tankkauksen muoto on syöminen. Vatsataudista toivuttuaan ruokahalu on ollut hurja. Kaikki ruoka maistuu ja melkein pohjattomasti. Ei ole tarvinnut maanitella Toukkaa syömään. Ensi viikolla on taas neuvola joten saapi nähdä olemmeko entisellä käyrällä.
Toinen tankkauksen muoto on syöminen. Vatsataudista toivuttuaan ruokahalu on ollut hurja. Kaikki ruoka maistuu ja melkein pohjattomasti. Ei ole tarvinnut maanitella Toukkaa syömään. Ensi viikolla on taas neuvola joten saapi nähdä olemmeko entisellä käyrällä.
tiistai 8. tammikuuta 2013
äidiksi äitinä
Olen äiti. En ajattele, että minusta on tulossa äiti. Olen jo hyvinkin äiti. Minusta tuntuu
Äidiltä. Poikani, vieraan tullessa meille, tarkkailee tulijaa ensin sylistäni. Menee kyllä vieraan syliin muttei katso silmiin ja tarkastaa, että olemmehan me isin kanssa edelleen tallella. Sydämeni on pakahtua näissä tilanteissa.
Äidiltä. Poikani, vieraan tullessa meille, tarkkailee tulijaa ensin sylistäni. Menee kyllä vieraan syliin muttei katso silmiin ja tarkastaa, että olemmehan me isin kanssa edelleen tallella. Sydämeni on pakahtua näissä tilanteissa.
lauantai 5. tammikuuta 2013
pala palalta
Sen kahden viikon aikana, jolloin jo tutustuimme Toukkaan ennen kuin hän muutti kotiin, aika meni sijaisperheessä joka toinen päivä ja joka toinen ilta yritti jotenkin saada haalittua välttämättömiä tarvikkeita kasaan. Onneksi oli sukulaiset, jotka auttoivat meidät hämmenyksen keskellä alkuun. He pakkasivat kaiken tarvittavan meille autoon.
Pala palalta olen saanut aloitettua Toukan huoneen sisutamisen. Ostin kuluneella viikolla maton ja verhot. En ostanut lastenhuoneen verhoja vaan paksut vaaleat verhot, jotka aion koristella itse. Paksut siksi, että aurinko noustessaan valaisee huoneen sälekaihtimista huolimatta. Tänään suuntasin askartelukauppaan ja ostin kaikenmaailman härpäkkeitä, jotta saan aloittaa verhojen koristelun. "Saumaan" verhot kevyellä köydellä, jotta ne erottuvat paremmin seinästä. Luultavasti väsäilen joitakin purjeveneen tapaisia sinne myös. Kirjaamisen arvoista tästä tekee se, että en ole mikään askartelija. Mieheni innostui asiasta ja pitää varmasti asiasta niin paljon meteliä, että hahmoja alkaa verhoihin valmistua. Ostimme myös nimikirjaimet huoneen oveen ja liimasimme ne juuri siihen. Tämä sai minut liikuttumaan ja miettimään, että tätäkö se meidän kiintymyksen rakentuminen ja konkretisoituminen on. Päivä päivältä Toukka ottaa enemmän tilaa talosta ja hän näkyy täällä.
ps. meillä on ollut aivan mielettömän ihana perhelauantai. Täydellisine päiväunineen, ruokailuineen, syliin hakeutumisineen, välimatkattomuuksineen ja pienine itsenäisine leikkituokioineen.
Pala palalta olen saanut aloitettua Toukan huoneen sisutamisen. Ostin kuluneella viikolla maton ja verhot. En ostanut lastenhuoneen verhoja vaan paksut vaaleat verhot, jotka aion koristella itse. Paksut siksi, että aurinko noustessaan valaisee huoneen sälekaihtimista huolimatta. Tänään suuntasin askartelukauppaan ja ostin kaikenmaailman härpäkkeitä, jotta saan aloittaa verhojen koristelun. "Saumaan" verhot kevyellä köydellä, jotta ne erottuvat paremmin seinästä. Luultavasti väsäilen joitakin purjeveneen tapaisia sinne myös. Kirjaamisen arvoista tästä tekee se, että en ole mikään askartelija. Mieheni innostui asiasta ja pitää varmasti asiasta niin paljon meteliä, että hahmoja alkaa verhoihin valmistua. Ostimme myös nimikirjaimet huoneen oveen ja liimasimme ne juuri siihen. Tämä sai minut liikuttumaan ja miettimään, että tätäkö se meidän kiintymyksen rakentuminen ja konkretisoituminen on. Päivä päivältä Toukka ottaa enemmän tilaa talosta ja hän näkyy täällä.
ps. meillä on ollut aivan mielettömän ihana perhelauantai. Täydellisine päiväunineen, ruokailuineen, syliin hakeutumisineen, välimatkattomuuksineen ja pienine itsenäisine leikkituokioineen.
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
suru
Viisas mieheni sanoi eilen, että on meillä siinäkin luopumista, ettemme koe itseämme enää ulkopuoliseksi kun joku kertoo vauvauutisia. Tämä on niin totta. Kuulimme vauvauutisia viime viikolla ja oikein tunnustelin, että miltäs tämä oikein tuntuu. Yhden surun aikakausi on päättynyt. Hassua miten se ei tuntunut pahalta. Olin onnellinen siitä, että juuri Toukka istui lattialla leikkimässä ja on jo niin iso kuin nyt on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)