suru syksystä

Toukalle iski tänään kamala suru, kun korjasimme terassin pöytää talvisäilöön. Hän huusi ensin "EI" kun kaadoimme pöydän pesua varten. Kun lähdimme kantamaan sitä varastoon toinen jäi itkemään suu mutrussa. Siinäpä sitten yritimme selittää, että talveksi korjataan aina tavarat säilöön. Mieheni totesi, että kunpa tuon turhautumisen saisi säilöttyä omiin muistikuviin, on se niin hellyttävää.

Päivittäin tapahtuu niin paljon ihania asioita, että pelkään unohtavani osan niistä. Kuten tänä aamuna Toukka otti oman vaippansa ja vei sen roskiin tai kun tulimme kaupasta enkä saanut kannettua kaikkia kauppakasseja keittiöön hän kantoi kassista yksitellen tavaroita minulle. Avuliaisuus on ihanaa. En oikeasti osannut kuvitellakaan miten paljon lapsi tuottaa iloa, joo ja huolta tippumalla, kaatumalla jne. mutta iloa se huolikin on, kun on joku josta huolehtia.

kesä meni jne.

Elämämme kesä on takana päin. Paras kesä ikinä! Meillä oli paljon suunnitelmia mitä kaikkea ehdimme tehdä kun olemme koko perhe kolme kuukautta yhdessä kotona. Hahaa! Mitä me ehdimme tehdä oli elää Toukan ehdoilla pihalla olosta nauttien. Oli ihanaa kun sai aamiaisen jälkeen avata oven ja koko perhe valui pihaan leikkimään ja puuhailemaan. Totuttelimme vähän veneilyyn ja veneessä nukkumiseen, mökkeilyyn ja maalaiselämään.

Toukka kasvoi kesän aikana hurjasti siis ihan fyysisesti. Kehityksellisesti, Toukka alkoi toistelemaan sanoja heinäkuulla ja sanavarasto on karttunut tasaiseen tahtiin. Ensimmäinen merkityksellinen sana taisi olla llllöylyä. L -kirjaimen sanominen on hänestä ihanaa, kuten hilllo ja ella. Eilen kiivetessäni portaita leipä kädessä hänen ilmoittaa, että leipä. Äiti on äitä ja isi on iti ja taisi olla 1.9. kun hän kertoi minulle oman nimensä, kun kysyin häneltä kuka on hereillä. Näin meistä on tullut puheessakin erillisiä.

Itsellä jossain kohtaa kesää meinasi usko loppua jatkuvaan kieltämiseen ja kieltämiseen ja kieltämiseen. Kunnes elokuun lopulla eräänä kauniina aamuna, kun taas aloin kieltämään ettei portaisiin saa mennä yksin. Toukka pysähtyi, alkoi itkeä ja tuli kaksi kiivettyä porrasta alas. JEI, jotain on mennyt perille vaikka Toukkaa harmittikin ihan vietävästi. Siitä alkaen on moni muukin asia ollut helpompaa. Kun sanoo, että laita takas tai älä ota. Seurauksena voi olla kiukkuitkua, mutta usein seurauksena on tavaroiden palauttaminen paikoilleen. Sunnuntaina hän suuttui mopolleen, kun se ajoi koiran ruokakuppiin, eikä hän saanut käännettyä sitä sieltä pois. Sitä turhautumista oli hellyttävää katsella ja toisaalta sydäntä raastavaa, miten pahalta se tuntui toisesta. Tilanne piti tulla purkamaan äidin syliin ja siitä sitten ponnistaa kohti uusia haasteita.

Toukka osoitti keväällä ja kesälläkin selvästi voimakkaampia/avoimempia kiintymyksen tunteita isää kuin äitiä kohtaan. Nyt isän palattua töihin on huomattavissa, että luottamus äitiä kohtaan on kasvanut ja vaikka isi on paikalla voi äidinkin syliin mennä eli enää kun koko perhe on paikalla Toukka ei juuri valikoi kumman luokse menee tarvitessaan läheisyyttä. Se tuntuu meistä kaikista todella hyvältä.

Toukka ja äiti jatkavat suhteen vahvistamista kotona. Opettelemme erilaisissa ryhmissä käymistä. Jotenkin on surullista miten lapsen maailma avartuu koko ajan, kun itse haluaisi pitää kiinni siitä kahdenkeskisestä mitä on ja oli. Aina on sanottu, että lapsi on vain hetken niin pieni ja nyt mä TODELLAKIN ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan.

Ai niin ja mun lempiaiheet uni ja ruoka: unta noin 14h/vrk (12h yöllä ja 2h päivällä), ei näkyviä ruoka-aine yliherkkyyksiä, syömme kaikkea kohtuudella ja hyvin.

Kummiaiset

Vietimme viikonloppuna kummiaisia. Toukka oli kastettu jo ennen meille tuloaan, joten emme halunneet nimeä muuttaa. Adoption vahvistuttua halusimme kuitenkin viettää ikäänkuin ristiäiset, jossa Toukka saa kummit. Lauantaille osui mitä mainioin sää juhlien viettämiselle. Päätimme mieheni kanssa kummatkin sanoa jonkin sanan siitä matkasta mitä rakkaimmat ovat meidän kanssamme kulkeneet Toukkaa odottaessamme. Olikin yhtäkkiä melko vaikeaa puhua, kun tippa tuli väkisin silmään. Saimme kuin saimmekin puheen vuoropuheluna pidettyä ja maljan nostettua. Siihen loppuikin juhlien vakava osuus ja alkoi nautiskelu. Oli ihanaa katsella rakkaita ihmisiä viihtymässä meillä pitkälle iltaan.

Yllätin itseni ja ehkä muutkin leipomalla kaiken tarjottavan itse - sitä se äitiys teettää. Edellisellä viikolla tein koevedoksen käpykakusta, mutta se jäi liian kuivaksi ja kuori jotenkin mauttomaksi, joten päädyin rahkakakkuun. En ala leipurihiivaksi ihan vielä, taidan pidättäytyä ruuanlaittajana.

Hieman ehkä on helpottunut se, että isin kotona ollessa pitäisi koko ajan olla sylissä. Ei se kadonnut ole, mutta helpottunut. Viikonlopun juhlia varten meille tuli isovanhemmat jo perjantaina. Minusta se oli hyvä, että vieraita tuli pikku hiljaa, niin Toukka ei hämmentynyt heistä ehkä niin. No, hän heräsi päiväunilta ja isovanhemmat olivat täällä. Hän käveli kohti olohuonetta ja nähtyään vieraita ihmisiä teki U-käännöksen takaisin kodinhoitohuoneeseen. Oli ihanaa nähdä miten hän vierasti heitä. Sitten hän pala palalta lähestyi heitä, ei sietänyt kuitenkaan kenenkään syliä. Mummu olisi halunnut ottaa Toukan isin sylistä syliin, mutta Toukkapa kääntyi pois. Se oli vieläkin vaikea hyväksyä, kun ei voi ottaa syliin noin vain ja toinen hyväksyisi sen. Nyt siitä ei tosin tarvinnut enää käydä mitään depattia.

Lauantaina kun olivat serkutkin paikalla ei muut vieraat enää tuntuneet kovin merkityksellisiltä. Toukka yritti pelata pihassa sählyä 6 ja 8 vuotiaiden serkkupoikiensa kanssa... Kävi kuitenkin tasaiseen tahtiin tarkistamassa äidin ja isin olemassa olon ja jatkoi touhujaan.

Toukan kävely on kehittynyt huimasti, huomaan hänen ehtivän yllättävän nopeasti paikasta toiseen. Hän on lisäksi keksinyt karkuun kipittämisen, vielä sitä ei voi onneksi juoksuksi kutsua, mutta luulen ennen kesän päättymistä askeleen olevan jo niin ripeä että äidillä voi tulla välillä kiire. Lisäksi hän ihan tosissaan yrittää tapailla sanoja. Melkolailla hänen hereillä oloaikansa kuluu joko kirja kädessä (jota joku saisi hänelle koko ajan lukea), hiekkalaatikolla, kattilakaapilla tai mopon selässä. Hän nauttii meidän aamuisista rinkkakävelyistä koiran kanssa, koska äiti nimeää edelleen tasaiseen tahtiin ohiajavia kulkuneuvoja. Meidän arki on aivan ihanaa, en vaihtaisi hetkeäkään tästä pois. Huomenna on vihdoin se isin viimeinen työpäivä tälle keväälle!!!

Tuota pikaa siis piiitkälle yhteiselle lomalle, johon kuuluu toivottavasti mökkeilyä, hyviä purjehdussäitä ja paljon jäätelöä. Syksyn tullen jaksetaan Toukan kanssa keskittyä muskariin ja ehkä johonkin toiseen kerhoon. Ihana ajatus, että olen vielä syksyn kotona nauttimassa tästä kaikesta. Alkuperäinen suunnitelma kun oli, että minä olisin mennyt töihin ja isi jäänyt kotiin.

Vanhempainvapaa päättymässä

Kaksi viikkoa jäljellä ja jään kesälomalle. Isi jää kotiin kolmeksi kuukaudeksi. Olen mahdottoman malttamaton tästä jäljellä olevasta ajasta. On ihanaa kun voidaan olla ulkona, maistella ruohoa, kiviä ja multaa. On myös ihana kävellä paljain varpain pihalla. On todella hellyyttävää katsoa miten riemuissaan Toukka on astellessaan ulkona. Hän hihkuu ja haluaa ehdottomasti äidin kehut siitä, että toikkaroi nurmella. Toukka on alkanut nauttimaan kävelystä, se ei enää jännitä. Sisääntullessa vääntyy suu nurinperin, koska ulkona on paljon mukavampaa. Meidän päivät ovat mukavia ja leppoisia. Poskihampaat tulollaan kiusaavat vähän, mutta vain vähän.

Koiran ulkoilutus sujuu äidin nimetessä ohiajavia kulkuneuvoja: mopo, bussi, rekka, paku ja sama uudelleen. Jos en huomaa jotakin edellämainittua sanoa, se ilmoitetaan minulle.

Se, että meillä on tätä rutiinia jakamassa Isi on mielettömään ihanaa, mutta tavallaan vähän pelottavaakin. Tämän asian voi tehdä monella tapaa ihan yhtä hyvin. Sitten taas syyskuussa jatketaan Toukan kanssa kaksin jouluun asti.

Toukan katse tekee mut onnelliseksi. Se on avoin ja pyytää vastausta. Ei ole enää sellainen, että vastaa äidin hymyyn hymyllä vaan siinä on mieli. Eilen illalla istuttiin rauhoittumassa, kun Toukka tuli luokseni kun pyysin häntä antamaan minulle hyvänyönpusun. Siinäkin oli mieli mukana, minun luotani hän käännähti Isin luokse pusuttelemaan hänet.

Ehkä olen niin onnellinen tästä hyvästä siksi, että meillä oli pariviikkoinen, joka ei ollut niin herttainen. Toukka olisi ollut pelkästään Isin sylissä. Hän ei sietänyt välimatkaa Isiin yhtään hänen ollessaan kotona. Päivät menivät minun kanssa hyvin, mutta sillä hetkellä kuin ovi aukes alkoi itku, huuto jne. Tokihan tämäkin vaihe on elettävä ja yritti sitä itselleen selittää, mutta voi kurja kuinka ikävää on kun toisella on ahdistus.

äitimäinen olo

Olen miettinyt  ja ollut iloinen, ettei Toukka ole sairastellut kuluneena talvena juurikaan. No, pääsimme siitäkin. Toukalla nousi torstaina korkea kuume, joka kesti vuorokauden. Ei nuhaa, eikä muutakaan. Olin ylpeä itsestäni herätessäni yöllä Toukan itkuun, että nyt ei kuulosta tavalliselta unimöyrinnältä ja nousin katsomaan ja kokeilemaan kuumaa lasta. Sanoin miehelleni palatessani sänkyyn, että olen oppinut kuulemaan lapsemme itkuja. Tuli äitimäinen  olo :)

matkalla

Olimme viime viikolla ensimmäisellä ulkomaan matkalla. Huomasin lähdön lähestyessä oman jännittyneisyyteni kasvavan. Kasvavan siinä määrin, että matkapäivänä olin saanut tartutettua Toukkaan inhottavan malttamattomuuden. Lähtö kun oli vasta iltapäivällä.

Matkustimme laivalla (inhoan laivailua). Päästyämme hyttiin Toukka oli haltioissaan vedestä ja maisemasta, joita ikkunasta pystyi tarkkailemaan. Innoissaan siinä määrin, että nukkumaan oli vaikea rauhoittua. Yö sujui kuitenkin erinomaisesti. Neljä perillä vietettyä päivää olivat rentoja ja leikin täyteisiä. Olimme ystäviemme kotona. Perheessä on vajaan vuoden vanhempi poika, joten kaksi alle kaksi vuotiasta touhusi taidoillaan mukavasti yhdessä. Uudet lelut olivat ihan huippuja. Ainoan haasteen muodosti vieraassa paikassa nukkumaan käyminen, mutta kun uni tuli sitä riitti yhtäjaksoisesti 8-9h. Päivisin nukuttiin sit kahdet päikkärit.

Olemme olleet kotona nyt muutaman päivän. Huomasin, että matka teki minullekin hyvää. Suhtaudun jälleen rennommin Toukan kanssa liikkumiseen ja ravitsemukseen. Oletetuista ruoka-allergioista johtuen olen ollut todella varovainen ruokakokeiluiden suhteen, tämä hieman hellitti. Matka osoitti, että pärjään lapsen kanssa vieraassakin ympäristössä hyvin ja osaan oikeasti toimia, rauhoittaa, aktivoida ja mitä muuta pitääkin tilanteesta riippuen. Matka osoitti myös, että meillä on hieno poika, joka on utelias ympäristöstään ja tarkkailee sitä luottavaisesti. Ensimmäisenä päivänä hän oli selvästi hämmentynyt, mutta rentoutui seuraavana päivänä huomattavasti.

Tähän mennessä Toukka on kävellyt ihan satunnaisia askeleita, mutta TÄNÄÄN hän on kerta toisensa jälkeen noussut pystyyn ja kävellyt paikasta toiseen. Näyttääpi siltä, että kulkuasento muuttuu pystymmäksi tuota pikaa.

sitä sun tätä opittua

Meillä on meneillään ruuanvastustuskausi. Ihan vaan periaatteesta yleensä noin kolmannella lusikalla aloitetaan ruuan vastustelu ja sitten viidennellä lusikalla lopetetaan. Olen joutunut rauhoittelemaan itseni monta kertaa, etten hermostu tilanteissa vaan puhun rauhallisemmin, jotta ruokailu jatkuisi mahdollisimman leppoisana. Kokonaisen kahden päivän kokemuksella totean tämän toimivan. Tänään oli niin hyvää ruokaa, että se loppui kesken ja otettiin lisää :)

Eilen iltalaulun aikaan Toukka aiheutti meille totaalisen repeämisen. Siinä hän istui isin sylissä tutti suussa tarkkaavaisesti isin suuta seuraten, kunnes päätti aloittaa tutin pyörittelemisen suussa ensin ulospäin työntäen ja sitten suun sivuun pyöräyttäen kuin piipun. Siinä oli vaikea laulaa, kun kaveri näytti siltä, että pitkästyy kuoliaaksi. Tuli mieleen omat koulun jumalanpalvelukset, joissa ei ollut mitään tekemistä, mutta jotenkin oli istuttava hiljaa ja siedettävä.

Olen oppinut näiden kuukausien aikana, että kaikkeen ei ole kiire. Kaikkea ei tarvitse tietää heti ja kaikkeen ei tarvitse edes heti vastata. Huomaan tämän asian riepovan erityisesti äitiäni, joka on opettanut minulle salamavastaamisen periaatteet pienestä pitäen. Olen oppinut että vastaan sitten vasta kun tiedän. Ei tarvi moneen kertaan muutella asioita.

Ensi viikolla isillä on loma. Enää kaksi arkipäivää. En malta odottaa. Leppoisaa yhdessä oloa ja arjen pikku riemuja.