leikkikaveri

Meillä kävi tänään ensimmäistä kertaa Toukan kanssa samanikäinen leikkikaveri. Oli mielenkiintoista katsella miten Toukka omisti omat lelunsa ja puolusti niitä. Hetken leikittyään vääntyi Toukan alahuuli mutrulle ja kiivettiin äidin syliin tirauttaan itkut. Sitten leikit taas jatkuikin paremmassa yhteisymmärryksessä, parasta keskinäistä vuorovaikutusta oli pallon heittely. Äidit sai jutella aikuisten juttuja kahvikupin ääressä, miten ihanaa!

Olemmeko siirtymässä yksiin päiväuniin (no tänään ainakin), koska tänään nukuttiin 12 - 1445? Tämä ilta näyttää olevan kyllä aika sinnittelyä, katsotaan päästäänkö 2000, joka on normaalisti Toukalle siedettävä nukkumaanmenoaika.

kasvava pahaolo

Toukalla on ollut tunnetasolla haastava viikko ja vanhemmilla myös. Eilen ajattelinkin, että on ihmeellistä jos tämän viikon kokemukset eivät jollain tapaa tulisi näkyviin. Tänä aamuna pieninkin rajoittaminen aiheutti alahuulen kääntymisen merkiksi loukkaantumisesta. Isän lähdettyä töihin paketti olikin jo kutakuinkin valmis... Totesin, että taidanpa istua tähän keittiön lattialle valmiiksi ottamaan kiukun vastaan. Pyysin loukkaantunutta Toukkaa tulemaan luokseni, mutta hän konttasi minusta poispäin kulman taakse, kuitenkin useampaan kertaan palaten katsomaan istuinko edelleen paikallani. Hetken kuluttua pahaolo oli jo niin iso, että hän konttasi syliini ja sitten itku pääsikin valloilleen. Siinä me sitten istuimme Toukka sylissä lohduttomasti huutaen ja minä rauhoitellen. Hetken kuluttua aloin laulelemaan hänelle ja hän sitä myöten pikku hiljaa rauhoittumaan. Hän alkoi minua tutkimaan avoimemmin silmin. Siitäpä siirryimme olohuoneeseen tutkailemaan leluja. Tilanne kuitenkin vaati sen, että hän tunsi minut selässään kiinni. Loppuaamu sujuikin miellyttävän rauhallisissa merkeissä.

Reflektoidessani tapahtunutta jälkeenpäin olen ylpeä siitä, että näin tilanteen kehittyvän ja jätin muun puuhailun ajoissa.Toisekseen olen iloinen, että pahaolo tuli ulos. Energiataso on ollut vallan toisenlainen sen jälkeen. Toukka on ihmetellyt asioita itsekseen ja leikkinyt pieniä hetkiä tyytyväisenä niin, että ei ole vaatinut ihan joka minuutti vierelleen. Tosin on käynyt sylissä halaamassa useaan kertaan ja jatkanut taas puuhailuitaan. Mikä parasta, psykologiystäväni tuli käymään ja sain käydä hänen kanssaan tapahtumat vielä läpi. Harvoin saa työnohjauksellisen keskustelun niin lähelle tapahtumia kuin tänään.

Tämä päivä ollut mitä opettavaisin. On olo, että on oppinut aiemmasta jotain ja tuntee poikaa jo vähän. Tiedän tulevan päivän, jolloin ei ole yhtä herkillä. Iloitsen kuitenkin nyt tästä, Toukka ja Isi hytkyvät (tanssivat) lattialla Cat Stevensiä kuunnellen.

kiipeilyä ja toisen tutkimista

Kahtena edellisenä päivän on testattu äitiä ihan tosissaan; loukaantumista, itkua, huutoa, venkoilua sylissä jne. Entäpä tänään. Äidin syliä ja rauhallista oloa sylissä, oikeastaan mitään tekemättä vain ollen ja tutkien. Kuitenkin syliin jatkuvasti kiipien. Ruokaa laittaessani, ei tullut lohdutonta itkua vaan jalassa kiinni oloa, kunnes olen voinut nostaa syliin. Pienen mieli on niin yllätyksellinen.

tässä hetkessä

Voihan unirytmi! Toukan nukkuminen aiheuttaa minulle tällä hetkellä päänvaivaa. Melko lyhyen ajan sisällä, itseasiassa viime torstaina rytmi kääntyi niin, että poika on hereillä 4-5h kerrallaan ja sitten tankkaan unta tunnista kahteen ja puoleen. Ymmärrän hänen olevan siirtymässä pian yksiin päiväuniin, mutta vielä hänen jaksaminsa ei ihan riitä olemaan hereillä puolille päiville ja sitten nukkumaan pidempää siivua. Haasteena on oma mukana pysyminen rytmin muutoksissa. Ihan, että äidin pitää ymmärtää lukea poikaansa ja hänen vireystilaansa päivittäin ja arvioida koska on oikea aika mennä nukkumaan. Emme siis ole vielä siinä tilanteessa, että hän erityisesti vastustelisi nukkumaan menoa ollessaan väsynyt. Paitsi eilen illalla. Silloin makuuhuoneesta kuului sydäntäsärkevää itkua, kun sänkyyn jääminen ei ollut pienestä lainkaan mieluisa ajatus.

Olen lukenut Ajatusseula blogin "kannesta kanteen" viikonlopun aikana. Blogi osuu omiin ajatuksiini mielettömän hyvin ja siinä on todella viisaita huomioita. Ihanaa, että Metsärannan Emäntä on kirjoittanut ajatuksia ja tapahtumia ylös. Huomaan, että eräskin ajatus mitä itse olen kieputtanut päässäni sai vahvistuksen lukemastani suhteessa kehitysvaiheeseen ja kiintymyssuhteeseen.

Tämäkin päivä on ollut erinomainen päivä sekä Toukalle että vanhemmille. Makoilimme illalla kolmisin (+koira) lattialla, olimme vain siinä hetkessä ja kaikki oli hyvin. Ei meillä ollut kaksistaan tuollaisia hetkiä. Useimmiten olimme menossa johonkin tai ainakin suunnittelemassa jotakin ja valitettavan usein se hetki ei ollut tärkein. Nyt tämä hetki on merkityksellisin. Kiitos Toukan opin.

Ihan liki

Päivämme sujuvat Toukan kanssa melko lähekkäin. Aluksi olin hieman hämilläni asiasta, vaade olla liki alkoi jotenkin yht'äkkiä. Tottakai kiintymyksen rakentumisen näkökulmasta olin asiaa opiskellut, mutta yllätti silti. Mietin, että onko hänellä jokin vialla kun niin liki haluaa koko ajan olla. Nyt olen hyväksynyt sen, että hän tankkaa. Kokonaiset yöt nukkuessaan ei ole kontaktia äitiin eikä isiin. Tämäkin vaje pitää jotenkin korjata. Toisekseen ymmärrän hänen toisenkin tarpeen olla liki ja kiintyä. Tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä myös se, että meillä kiukutellaan ihan huoletta jos kielletään tai asiat eivät tapahdu toivotulla tavalla. Lohtua kuitenkin haetaan sylistä!

Toinen tankkauksen muoto on syöminen. Vatsataudista toivuttuaan ruokahalu on ollut hurja. Kaikki ruoka maistuu ja melkein pohjattomasti. Ei ole tarvinnut maanitella Toukkaa syömään. Ensi viikolla on taas neuvola joten saapi nähdä olemmeko entisellä käyrällä.

äidiksi äitinä

Olen äiti. En ajattele, että minusta on tulossa äiti. Olen jo hyvinkin äiti. Minusta tuntuu
Äidiltä. Poikani, vieraan tullessa meille, tarkkailee tulijaa ensin sylistäni. Menee kyllä vieraan syliin muttei katso silmiin ja tarkastaa, että olemmehan me isin kanssa edelleen tallella. Sydämeni on pakahtua näissä tilanteissa.

pala palalta

Sen kahden viikon aikana, jolloin jo tutustuimme Toukkaan ennen kuin hän muutti kotiin, aika meni sijaisperheessä joka toinen päivä ja joka toinen ilta yritti jotenkin saada haalittua välttämättömiä tarvikkeita kasaan. Onneksi oli sukulaiset, jotka auttoivat meidät hämmenyksen keskellä alkuun. He pakkasivat kaiken tarvittavan meille autoon.

Pala palalta olen saanut aloitettua Toukan huoneen sisutamisen. Ostin kuluneella viikolla maton ja verhot. En ostanut lastenhuoneen verhoja vaan paksut vaaleat verhot, jotka aion koristella itse. Paksut siksi, että aurinko noustessaan valaisee huoneen sälekaihtimista huolimatta. Tänään suuntasin askartelukauppaan ja ostin kaikenmaailman härpäkkeitä, jotta saan aloittaa verhojen koristelun. "Saumaan" verhot kevyellä köydellä, jotta ne erottuvat paremmin seinästä. Luultavasti väsäilen joitakin purjeveneen tapaisia sinne myös. Kirjaamisen arvoista tästä tekee se, että en ole mikään askartelija. Mieheni innostui asiasta ja pitää varmasti asiasta niin paljon meteliä, että hahmoja alkaa verhoihin valmistua. Ostimme myös nimikirjaimet huoneen oveen ja liimasimme ne juuri siihen. Tämä sai minut liikuttumaan ja miettimään, että tätäkö se meidän kiintymyksen rakentuminen ja konkretisoituminen on. Päivä päivältä Toukka ottaa enemmän tilaa talosta ja hän näkyy täällä.

ps. meillä on ollut aivan mielettömän ihana perhelauantai. Täydellisine päiväunineen, ruokailuineen, syliin hakeutumisineen, välimatkattomuuksineen ja pienine itsenäisine leikkituokioineen.

suru

Viisas mieheni sanoi eilen, että on meillä siinäkin luopumista, ettemme koe itseämme enää ulkopuoliseksi kun joku kertoo vauvauutisia. Tämä on niin totta. Kuulimme vauvauutisia viime viikolla ja oikein tunnustelin, että miltäs tämä oikein tuntuu. Yhden surun aikakausi on päättynyt. Hassua miten se ei tuntunut pahalta. Olin onnellinen siitä, että juuri Toukka istui lattialla leikkimässä ja on jo niin iso kuin nyt on.