kasvava pahaolo

Toukalla on ollut tunnetasolla haastava viikko ja vanhemmilla myös. Eilen ajattelinkin, että on ihmeellistä jos tämän viikon kokemukset eivät jollain tapaa tulisi näkyviin. Tänä aamuna pieninkin rajoittaminen aiheutti alahuulen kääntymisen merkiksi loukkaantumisesta. Isän lähdettyä töihin paketti olikin jo kutakuinkin valmis... Totesin, että taidanpa istua tähän keittiön lattialle valmiiksi ottamaan kiukun vastaan. Pyysin loukkaantunutta Toukkaa tulemaan luokseni, mutta hän konttasi minusta poispäin kulman taakse, kuitenkin useampaan kertaan palaten katsomaan istuinko edelleen paikallani. Hetken kuluttua pahaolo oli jo niin iso, että hän konttasi syliini ja sitten itku pääsikin valloilleen. Siinä me sitten istuimme Toukka sylissä lohduttomasti huutaen ja minä rauhoitellen. Hetken kuluttua aloin laulelemaan hänelle ja hän sitä myöten pikku hiljaa rauhoittumaan. Hän alkoi minua tutkimaan avoimemmin silmin. Siitäpä siirryimme olohuoneeseen tutkailemaan leluja. Tilanne kuitenkin vaati sen, että hän tunsi minut selässään kiinni. Loppuaamu sujuikin miellyttävän rauhallisissa merkeissä.

Reflektoidessani tapahtunutta jälkeenpäin olen ylpeä siitä, että näin tilanteen kehittyvän ja jätin muun puuhailun ajoissa.Toisekseen olen iloinen, että pahaolo tuli ulos. Energiataso on ollut vallan toisenlainen sen jälkeen. Toukka on ihmetellyt asioita itsekseen ja leikkinyt pieniä hetkiä tyytyväisenä niin, että ei ole vaatinut ihan joka minuutti vierelleen. Tosin on käynyt sylissä halaamassa useaan kertaan ja jatkanut taas puuhailuitaan. Mikä parasta, psykologiystäväni tuli käymään ja sain käydä hänen kanssaan tapahtumat vielä läpi. Harvoin saa työnohjauksellisen keskustelun niin lähelle tapahtumia kuin tänään.

Tämä päivä ollut mitä opettavaisin. On olo, että on oppinut aiemmasta jotain ja tuntee poikaa jo vähän. Tiedän tulevan päivän, jolloin ei ole yhtä herkillä. Iloitsen kuitenkin nyt tästä, Toukka ja Isi hytkyvät (tanssivat) lattialla Cat Stevensiä kuunnellen.