En ole näiden kuukausien aikana meikannut niin paljoa kuin tänään. Huomasin Toukan ihmettelevän äidin kasvoja, vaikka hän istui vieressä katselemassa operaatiota. Olimme lähdössä valokuvaan ja siksi mammakin vähän maalasi. Normaalisti käytän vain ripsiväriä, mutta ajattelin tänään peittää silmäpussit. Mielenkiintoista miten meikki voi pienen ihmisen mieleen vaikuttaa. Tulimme kotiin ja äiti pesi maalit pois naamasta.
Valokuvaussessio meni mukavasti, mutta väsytti tähden. Kuvaaja sanoi, että lapset jaksavat noin puoli tuntia ja niin se oli. Tarkalleen puoli tuntia, kun Toukalta loppui huumori.
torstai 28. helmikuuta 2013
maanantai 25. helmikuuta 2013
Äitinä olemisen etuoikeus
Äitinä olen etuoikeutettu, kun saan jokapäivä katsella maailmaa pienen ihmisen kanssa. Olimme päivällä kävelyllä tuossa aurinkoisessa ihanassa säässä. Oli ihana katsella miten Toukka teki tuttavuutta auringon kanssa, kääntämällä päätään aurinkoon ja äkkiä pois useita kertoja. Ei kuitenkaan malttanut olla nauttimasta lämpimistä säteistä. Miten ihanaa seurattavaa. Kuka muu opettaa itsestä niin paljon kuin lapsi. Lapsi on kuin peili. Huvittavin peilipiirre on tullut tutuksi kun kiellän Toukkaan, hän kääntää päänsä ja nyrpistää nenäänsä. Aivan samalla tavalla kun minä teen kieltäessäni häntä. Useasti tietäessään olevansa väärillä teillä jo kutsuessani häntä, hän jo kääntyy puoleeni nenä nyrpeänä.
Opin raivostumaan hiljaa ja joskus ihan ääneenkin kun mikään ei mene perille. Sitten saan katua saman tien, etten ole pystynyt olemaan aikuinen tilanteessa. Tänään olen jostain syystä taas pystynyt olemaan kovinkin hyväksyvä. Olen pystynyt kysymään itseltäni ennen kuin olen ääneen osoittanut hermostumistani, että onko se oikeutettua. Vastaus on ollut EI joka kerta. Nämä päivät ovat onnistuneita kun pystyy tunnistamaan omat tunteensa ja miettii niitä ennen reagoimistaan.
Miksikö näitä kirjotan? En ajatellut ennen kuin minusta tuli äiti, että olen jäänyt jostain uskomattomasta paitsi. Ajattelin toki, että jostain, mutten osannut kuvitellakaan mistä kaikista ihan pienistä asioista, jotka itseasiassa ovat niitä ihan parhaita, osaisin iloita tällä tavalla. Kuten päivittäinen potta harjoittelu. En olisi uskonut, että ensimmäisen pissan löytyminen potasta olisi tuottanut niin suurta iloa, äidille.
Ollessani lapseton, olin silloinkin onnellinen. Meillä on mieheni kanssa hieno suhde. Totesin hänelle juuri, että jos menisin naimisiin hänen pitäisi olla kaasoni, koska hän yksinkertaisesti on paras ystäväni. Meillä on takana lapsettomuushoidot. Hormonit tekivät minut hirveäksi ihmiseksi (normaalisti olen pelkästään rakastettava ;)). Takana on myös keskenmeno. Näistä päästyämme yli päätimme lähteä adoptiopolulle. Kävimme PRIDEn keväällä 2010. Sen puolen vuoden aikana varmistui, että todellakin haluan äidiksi lapselle, joka ei ole ollut minun masuni asukki. 2010 kesäkuussa neuvonnan päättyessä jäimme rauhallisin mielin odottamaan tulevaa lastamme. Usko lapseen oli välillä hyvinkin todellinen, välillä vähemmän todellinen. Ihan oikeasti jatkoimme elämäämme nauttien. Olimme miettineet mistä huoneesta tulee lastenhuone sitten joskus, mutta emme tehneet asialle mitään. Ottaessamme lapsen mieheni kanssa puheeksi totesimme usein, että elämämme on hyvää näinkin, emme uskoneet katkeroituvamme vaikka elämämme vain kaksin jatkuisikin. Hiihdimme talvella ystävien kanssa milloin missäkin ja kesällä autoilimme Euroopassa. Sitten viime keväänä näihin aikoihin ostimme purjeveneen. Ajattelimme silloin, että olemme nähneet maailmaa riittävästi, jotta voimme siirtyä vesilomailuun kotivesillä ja toivottavasti tulevaisuudessa vähän kauempanakin. Suunnilleen Toukan syntymänaikoihin löysimme meidän nykyisen veneen, hassua.
Olimme laittamassa venettä talvihuppuun, kun saimme soiton Toukasta. Hui, niitä tunteita! Ne eivät taida unohtua koskaan. Puhelun jälkeen se tosiasia, että lapsi on olemassa, meille oli poika.
Meidän odotuksemme kesti noin 9 vuotta. Kuitenkin lähdettyämme adoptioprosessiin mukaan aikaa kului vain muutama vuosi. Ihmiset sanovat meille, että odotittehan te Toukkaa kauan. Toki odotimme pidempään kuin 9 kuukautta, mutta meille ei olisi voinut tulla mitään toista lasta. Toukan kuului tulla meidän lapseksi. Kulunut aika ei ole ollut pitkä, koska ne ovat olleet täynnä elämää ja tässä kuului käydä juuri näin.
Opin raivostumaan hiljaa ja joskus ihan ääneenkin kun mikään ei mene perille. Sitten saan katua saman tien, etten ole pystynyt olemaan aikuinen tilanteessa. Tänään olen jostain syystä taas pystynyt olemaan kovinkin hyväksyvä. Olen pystynyt kysymään itseltäni ennen kuin olen ääneen osoittanut hermostumistani, että onko se oikeutettua. Vastaus on ollut EI joka kerta. Nämä päivät ovat onnistuneita kun pystyy tunnistamaan omat tunteensa ja miettii niitä ennen reagoimistaan.
Miksikö näitä kirjotan? En ajatellut ennen kuin minusta tuli äiti, että olen jäänyt jostain uskomattomasta paitsi. Ajattelin toki, että jostain, mutten osannut kuvitellakaan mistä kaikista ihan pienistä asioista, jotka itseasiassa ovat niitä ihan parhaita, osaisin iloita tällä tavalla. Kuten päivittäinen potta harjoittelu. En olisi uskonut, että ensimmäisen pissan löytyminen potasta olisi tuottanut niin suurta iloa, äidille.
Ollessani lapseton, olin silloinkin onnellinen. Meillä on mieheni kanssa hieno suhde. Totesin hänelle juuri, että jos menisin naimisiin hänen pitäisi olla kaasoni, koska hän yksinkertaisesti on paras ystäväni. Meillä on takana lapsettomuushoidot. Hormonit tekivät minut hirveäksi ihmiseksi (normaalisti olen pelkästään rakastettava ;)). Takana on myös keskenmeno. Näistä päästyämme yli päätimme lähteä adoptiopolulle. Kävimme PRIDEn keväällä 2010. Sen puolen vuoden aikana varmistui, että todellakin haluan äidiksi lapselle, joka ei ole ollut minun masuni asukki. 2010 kesäkuussa neuvonnan päättyessä jäimme rauhallisin mielin odottamaan tulevaa lastamme. Usko lapseen oli välillä hyvinkin todellinen, välillä vähemmän todellinen. Ihan oikeasti jatkoimme elämäämme nauttien. Olimme miettineet mistä huoneesta tulee lastenhuone sitten joskus, mutta emme tehneet asialle mitään. Ottaessamme lapsen mieheni kanssa puheeksi totesimme usein, että elämämme on hyvää näinkin, emme uskoneet katkeroituvamme vaikka elämämme vain kaksin jatkuisikin. Hiihdimme talvella ystävien kanssa milloin missäkin ja kesällä autoilimme Euroopassa. Sitten viime keväänä näihin aikoihin ostimme purjeveneen. Ajattelimme silloin, että olemme nähneet maailmaa riittävästi, jotta voimme siirtyä vesilomailuun kotivesillä ja toivottavasti tulevaisuudessa vähän kauempanakin. Suunnilleen Toukan syntymänaikoihin löysimme meidän nykyisen veneen, hassua.
Olimme laittamassa venettä talvihuppuun, kun saimme soiton Toukasta. Hui, niitä tunteita! Ne eivät taida unohtua koskaan. Puhelun jälkeen se tosiasia, että lapsi on olemassa, meille oli poika.
Meidän odotuksemme kesti noin 9 vuotta. Kuitenkin lähdettyämme adoptioprosessiin mukaan aikaa kului vain muutama vuosi. Ihmiset sanovat meille, että odotittehan te Toukkaa kauan. Toki odotimme pidempään kuin 9 kuukautta, mutta meille ei olisi voinut tulla mitään toista lasta. Toukan kuului tulla meidän lapseksi. Kulunut aika ei ole ollut pitkä, koska ne ovat olleet täynnä elämää ja tässä kuului käydä juuri näin.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Båt 2013
Meidän piti lähteä viikonlopuksi mummolaan. Toukka ei loppuviikosta kuitenkaan vaikuttanut kovin levolliselta, joten päätimme siirtää mummolan ensi viikonloppuna meille. Mulle tuli perjantaina niin iso huoli pienen olosta, että itku pääsi. No, itku kyllä helpottikin. Pienen pohdinnan jälkeen otin kantoliinan käyttöön ja Toukka kuleksi tyytyväisenä perjantain liinassa, rentouskin alkoi iltasella jo palaamaan. Lauantai vietettiin vallan kotona, puuhailtiin leppoisia yhdessä. Tänä aamuna talon täytti ennen kahdeksaa iloinen pulputus, sitä oli taivaallista kuunnella. Päätettiin lähteä käymään venemessuilla ja katsoa miten menee. Ihmisiä oli vähän ja pulputus jatkui läpi käytävien. Ystävlliset myyjätädit eivät saaneet flirttailevia hymyjä tänään (jee), mutta kun jatkettiin matkaa jatkui pulputuskin. Kotiin päästyämme pulputus jatkui edelleen. Toukka on ollut oikea veijari kokopäivän, toivottavasti arjen koittaessa rentous säilyy.
Pelastusliivit. Luulin, että ne ovat kaikki hyviä ja turvallisia. Törmättiin meidän purjehduksen opettajaan, joka sanoi Hokka -liivien olevan ainoat, jotka kääntävät vaipallisen lapsen selälleen. En siis näe oikein muuta mahdollisuutta kuin ostaa ne. Lisäksi hississä mainitessani, että mennäänpä etsimään liivejä, totesi ystävällinen setä, että Hokka -liivit ovat parhaat, kun niillä on mukava liikkua. Luulen, että mukavuudesta voi maksaa myös jonkin verran, ottaen huomioon, että kaveri on turvaistuimessa kiinni liikuttaessa...
Pelastusliivit. Luulin, että ne ovat kaikki hyviä ja turvallisia. Törmättiin meidän purjehduksen opettajaan, joka sanoi Hokka -liivien olevan ainoat, jotka kääntävät vaipallisen lapsen selälleen. En siis näe oikein muuta mahdollisuutta kuin ostaa ne. Lisäksi hississä mainitessani, että mennäänpä etsimään liivejä, totesi ystävällinen setä, että Hokka -liivit ovat parhaat, kun niillä on mukava liikkua. Luulen, että mukavuudesta voi maksaa myös jonkin verran, ottaen huomioon, että kaveri on turvaistuimessa kiinni liikuttaessa...
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
pulkkamäki
Saimme lauantaina serkuilta vauvapulkan.
Isi muokkasi pihaan sopivan loivan pulkkamäen, jota pääasiallisesti äiti laski. Toukkakin laski muutaman kerran isin saattamana. Pääasiallista huvia oli kuitenkin pihan kiertäminen pulkassa istuen. Sankka lumisade ei ollut kiva, se häiritsi kasvoilla.
Isi muokkasi pihaan sopivan loivan pulkkamäen, jota pääasiallisesti äiti laski. Toukkakin laski muutaman kerran isin saattamana. Pääasiallista huvia oli kuitenkin pihan kiertäminen pulkassa istuen. Sankka lumisade ei ollut kiva, se häiritsi kasvoilla.
perjantai 8. helmikuuta 2013
halailua
Meillä on ollut erinomaisen hieno viikko. Tämän viikon aikana Toukka on halaillut meitä paljon. Kietonut pikku kätensä kaulaan, nojannut poskensa poskea vasten katsellessaan padilta ohjelmaa, halannut jalkaa kun äiti tai isä on laittanut ruokaa keittiössä. Suukotellut, kielipitkällä... Meillä on myös uusi leikki, jossa tutin "kahva" laitetaan äidin suuhun ja Toukka ottaa tutin suuhunsa, uudestaan ja uudestaan. Päiväunille mennessä on ollut vaikea jäädä nukkumaan (tulkitsen tämän eroahdistukseksi).
Tämä viikko on ollut äidille erityisen merkityksellinen, on tainnut olla kyllä koirallekin. Koiramme yllätti meidät tänään illalla hellimästä poikaamme oma-aloitteisesti ja tilanteesta muodostui molemmin puolinen tuokio. Se on kyllä hiljaisesti hyväksynyt Toukan, muttei ole liiemmin lähestynyt häntä. Pojalla ja koiralla on kyllä päivittäisiä keskustelutuokioita; koira haukkuu ja poika vastaa. Toukka nauttii näistä ainakin :), yleensä koira hiljenee ja toteaa, että poika on puhunut.
Toukka vaikuttaa rennolta, iloinen ja ajoittain vaativakin pulputus on täyttänyt talon. Edellisellä viikolla Toukka oli varautuneen oloinen kun jouduimme käymään sairaalassa ja muuallakin juoksentelemaan, se on nyt poissa. Tuntuu hyvältä.
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
uni, nukkuminen
Nukkuminen on minun ongelmani ei Toukan. Se on ollut minun ongelmani jo ennen Toukkaa. Olen aina stressanut nukkumattomuutta/riittävää unta. Tästä syystä en pidä nukkumisesta vieraissa paikoissa. Kodin lisäksi mökki on ollut oikeastaan ainoa paikka missä olen nukkunut hyvin, ja vihdoin viimeisellä veneretkellämme syyskuussa nukuin veneessä kuin tukki. Oikeastaan paremmin kuin missään muualla.
Huomaan, että olen hyvää vauhtia siirtämässä ongelma-ajatteluani Toukan nukkumisiin ja sen rytmittämiseen. Todellisuudessa on todellakin kyse ongelma-ajattelusta ei ongelmasta. Työssä käydessäni en satunnaisesti nukkunut ollessani stressaantunut. Kotona ollessani, ei tätä ongelmaa ole ollut. Paitsi jos olen saanut mielelleni huolen. Tällaisia öitä on ollut ehkä 5 viimeisten kuukausien aikana. Minun sietäisi ajatella, että Toukka nukkukoon miten nukkuu. Tankataan tarvittaessa tai ollaan tankkaamatta. Hänellä näyttää olevan oikein hyvät unen lahjat ja hän uskaltaa nukkua kokonaisia hyviä öitä. Kaikkihan on siis kunnossa. Ei ole mitään ongelmaa, on vain minun ajatteluni. Samalla tavalla minun tulisi suhtautua omaan nukkumiseeni.
Toivon asian kirjoittamisen tekevän asiasta tietoisemman ja pystyn kiinnittämään tähän huomioni. Seuraavan kerran kun huomaan pohtivani Toukan nukkumisia totean itselleni, että taas tätä mietit ja asia on ok ja hyväksyn sen. Josko se pikkuhiljaa menettäisi merkityksensä.
Huomaan, että olen hyvää vauhtia siirtämässä ongelma-ajatteluani Toukan nukkumisiin ja sen rytmittämiseen. Todellisuudessa on todellakin kyse ongelma-ajattelusta ei ongelmasta. Työssä käydessäni en satunnaisesti nukkunut ollessani stressaantunut. Kotona ollessani, ei tätä ongelmaa ole ollut. Paitsi jos olen saanut mielelleni huolen. Tällaisia öitä on ollut ehkä 5 viimeisten kuukausien aikana. Minun sietäisi ajatella, että Toukka nukkukoon miten nukkuu. Tankataan tarvittaessa tai ollaan tankkaamatta. Hänellä näyttää olevan oikein hyvät unen lahjat ja hän uskaltaa nukkua kokonaisia hyviä öitä. Kaikkihan on siis kunnossa. Ei ole mitään ongelmaa, on vain minun ajatteluni. Samalla tavalla minun tulisi suhtautua omaan nukkumiseeni.
Toivon asian kirjoittamisen tekevän asiasta tietoisemman ja pystyn kiinnittämään tähän huomioni. Seuraavan kerran kun huomaan pohtivani Toukan nukkumisia totean itselleni, että taas tätä mietit ja asia on ok ja hyväksyn sen. Josko se pikkuhiljaa menettäisi merkityksensä.
pienen kulkijan arkea
Huhhahhei minkälainen viikko meillä onkaan menossa. Maanantaina ärripurri alkoi sängystä ylösnoustessa ja kesti siihen asti kun rauhoituttiin nukkumaan. Onneksi päivä päättyi kuitenkin hyvillä mielin. Niin paljon otti päähän, kiukutti ja kaikkea mahdollista, että en osaa asiallisesti sitä kuvailla.
Tiistaiaamuna olin jo asennoitunut päivään vähemmän ruusuisesti. Vielä mitä, eilinen oli mitä ihastuttavin ja ihmeellinen sikälikin, että maanantain nollavälimatka vaihtui itsenäiseksi leikiksi keittiössä pakastepurkeilla niin, että äidin piti käydä katsomassa välillä ollaanko siellä tekemässä jotain epätoivottua. Oli minun tyytyminen rauhalliseen lehdenlukuhetkeen sohvalla, ahh ihanuutta. Tätä ei ole vielä tapahtunut Toukan hereillä olleessa, että olisin päässyt lukemaan yhden artikkelin alusta loppuun, naisten lehdestä. Ihan ei vielä keskittymiskyky riitä tieteellisten artikkelien lukuun - pitää toisella korvalla kuitenkin olla herkillä :). Erikoista päivässä oli sekin, että Toukka nukkui sisällä 2h 45min päikkäreitä. Tähän mennessä hän on saanut nukuttua sisällä päiväunia 1,5h maksimissaan. Illalla vielä viimeiseksi Puff laulut ja rauhassa sänkyyn nukkumaan. Siirsimme yhden käyttämättömän cd -soittimen Toukan huoneeseen ja laitoin sinne unilaululevyn pyörimään, seuraavana vaihtajassa oli Volbeat. Sanoin miehelleni, että josko huomattais käydä sammuttamassa soitin ennen levyn vaihtumissa, no ei muistettu. Kutakuinkin täydellisen päivän päälle yöunta 2030 - 0900!!!
Tämä päivä on ollut edeltäjiensä välimuoto. Syliä on kaivattu enemmän kuin eilen, vähemmän kuin maanantaina. Itsenäistä leikkiä on mahtunut tähänkin päivään mukavasti. Tällä hetkellä Toukka tasapainoille kävelykärryn kanssa, uskaltaako lähteä työntämään sitä vai ei, asetellaan kirjoja edestakas kärryyn...
Rauhoittavaa on, että meidän vauva kasvaa ja kehittyy joka päivä. Äiti yrittää pysyä jatkuvassa muutoksessa mukana. Minä, joka huomaan rakastavani rutiineita ja kunnioittavani aikatauluja, ahdistun ajoittain, kun ei päivä suju kuten olen suunnitellut. Useimmiten teen seuraavan päivän suunnitelmat kuluneen päivän tapahtumien perusteella, mutta...tämä tekee minulle niin hyvää. Luulen meidän elävän vaihetta, jossa Toukka hakee rytmiinsä vain yksiä päiväunia. Noin joka toinen päivä hän nukkuu yhdet unet. Tee tässä nyt sitten suunnitelmia edes siitä, että mennäänpä käymään päiväkahvilla hallissa...Toisaalta edeltävät viikot ovat olleet melko kiireisiä, niin olen kyllä nauttinut tästä olemisesta. Päiviin on kuulunut kotiaskareiden lisäksi vain koiran ulkoilutusta.
Tiistaiaamuna olin jo asennoitunut päivään vähemmän ruusuisesti. Vielä mitä, eilinen oli mitä ihastuttavin ja ihmeellinen sikälikin, että maanantain nollavälimatka vaihtui itsenäiseksi leikiksi keittiössä pakastepurkeilla niin, että äidin piti käydä katsomassa välillä ollaanko siellä tekemässä jotain epätoivottua. Oli minun tyytyminen rauhalliseen lehdenlukuhetkeen sohvalla, ahh ihanuutta. Tätä ei ole vielä tapahtunut Toukan hereillä olleessa, että olisin päässyt lukemaan yhden artikkelin alusta loppuun, naisten lehdestä. Ihan ei vielä keskittymiskyky riitä tieteellisten artikkelien lukuun - pitää toisella korvalla kuitenkin olla herkillä :). Erikoista päivässä oli sekin, että Toukka nukkui sisällä 2h 45min päikkäreitä. Tähän mennessä hän on saanut nukuttua sisällä päiväunia 1,5h maksimissaan. Illalla vielä viimeiseksi Puff laulut ja rauhassa sänkyyn nukkumaan. Siirsimme yhden käyttämättömän cd -soittimen Toukan huoneeseen ja laitoin sinne unilaululevyn pyörimään, seuraavana vaihtajassa oli Volbeat. Sanoin miehelleni, että josko huomattais käydä sammuttamassa soitin ennen levyn vaihtumissa, no ei muistettu. Kutakuinkin täydellisen päivän päälle yöunta 2030 - 0900!!!
Tämä päivä on ollut edeltäjiensä välimuoto. Syliä on kaivattu enemmän kuin eilen, vähemmän kuin maanantaina. Itsenäistä leikkiä on mahtunut tähänkin päivään mukavasti. Tällä hetkellä Toukka tasapainoille kävelykärryn kanssa, uskaltaako lähteä työntämään sitä vai ei, asetellaan kirjoja edestakas kärryyn...
Rauhoittavaa on, että meidän vauva kasvaa ja kehittyy joka päivä. Äiti yrittää pysyä jatkuvassa muutoksessa mukana. Minä, joka huomaan rakastavani rutiineita ja kunnioittavani aikatauluja, ahdistun ajoittain, kun ei päivä suju kuten olen suunnitellut. Useimmiten teen seuraavan päivän suunnitelmat kuluneen päivän tapahtumien perusteella, mutta...tämä tekee minulle niin hyvää. Luulen meidän elävän vaihetta, jossa Toukka hakee rytmiinsä vain yksiä päiväunia. Noin joka toinen päivä hän nukkuu yhdet unet. Tee tässä nyt sitten suunnitelmia edes siitä, että mennäänpä käymään päiväkahvilla hallissa...Toisaalta edeltävät viikot ovat olleet melko kiireisiä, niin olen kyllä nauttinut tästä olemisesta. Päiviin on kuulunut kotiaskareiden lisäksi vain koiran ulkoilutusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)