Toukalle iski tänään kamala suru, kun korjasimme terassin pöytää talvisäilöön. Hän huusi ensin "EI" kun kaadoimme pöydän pesua varten. Kun lähdimme kantamaan sitä varastoon toinen jäi itkemään suu mutrussa. Siinäpä sitten yritimme selittää, että talveksi korjataan aina tavarat säilöön. Mieheni totesi, että kunpa tuon turhautumisen saisi säilöttyä omiin muistikuviin, on se niin hellyttävää.
Päivittäin tapahtuu niin paljon ihania asioita, että pelkään unohtavani osan niistä. Kuten tänä aamuna Toukka otti oman vaippansa ja vei sen roskiin tai kun tulimme kaupasta enkä saanut kannettua kaikkia kauppakasseja keittiöön hän kantoi kassista yksitellen tavaroita minulle. Avuliaisuus on ihanaa. En oikeasti osannut kuvitellakaan miten paljon lapsi tuottaa iloa, joo ja huolta tippumalla, kaatumalla jne. mutta iloa se huolikin on, kun on joku josta huolehtia.
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
tiistai 3. syyskuuta 2013
kesä meni jne.
Elämämme kesä on takana päin. Paras kesä ikinä! Meillä oli paljon suunnitelmia mitä kaikkea ehdimme tehdä kun olemme koko perhe kolme kuukautta yhdessä kotona. Hahaa! Mitä me ehdimme tehdä oli elää Toukan ehdoilla pihalla olosta nauttien. Oli ihanaa kun sai aamiaisen jälkeen avata oven ja koko perhe valui pihaan leikkimään ja puuhailemaan. Totuttelimme vähän veneilyyn ja veneessä nukkumiseen, mökkeilyyn ja maalaiselämään.
Toukka kasvoi kesän aikana hurjasti siis ihan fyysisesti. Kehityksellisesti, Toukka alkoi toistelemaan sanoja heinäkuulla ja sanavarasto on karttunut tasaiseen tahtiin. Ensimmäinen merkityksellinen sana taisi olla llllöylyä. L -kirjaimen sanominen on hänestä ihanaa, kuten hilllo ja ella. Eilen kiivetessäni portaita leipä kädessä hänen ilmoittaa, että leipä. Äiti on äitä ja isi on iti ja taisi olla 1.9. kun hän kertoi minulle oman nimensä, kun kysyin häneltä kuka on hereillä. Näin meistä on tullut puheessakin erillisiä.
Itsellä jossain kohtaa kesää meinasi usko loppua jatkuvaan kieltämiseen ja kieltämiseen ja kieltämiseen. Kunnes elokuun lopulla eräänä kauniina aamuna, kun taas aloin kieltämään ettei portaisiin saa mennä yksin. Toukka pysähtyi, alkoi itkeä ja tuli kaksi kiivettyä porrasta alas. JEI, jotain on mennyt perille vaikka Toukkaa harmittikin ihan vietävästi. Siitä alkaen on moni muukin asia ollut helpompaa. Kun sanoo, että laita takas tai älä ota. Seurauksena voi olla kiukkuitkua, mutta usein seurauksena on tavaroiden palauttaminen paikoilleen. Sunnuntaina hän suuttui mopolleen, kun se ajoi koiran ruokakuppiin, eikä hän saanut käännettyä sitä sieltä pois. Sitä turhautumista oli hellyttävää katsella ja toisaalta sydäntä raastavaa, miten pahalta se tuntui toisesta. Tilanne piti tulla purkamaan äidin syliin ja siitä sitten ponnistaa kohti uusia haasteita.
Toukka osoitti keväällä ja kesälläkin selvästi voimakkaampia/avoimempia kiintymyksen tunteita isää kuin äitiä kohtaan. Nyt isän palattua töihin on huomattavissa, että luottamus äitiä kohtaan on kasvanut ja vaikka isi on paikalla voi äidinkin syliin mennä eli enää kun koko perhe on paikalla Toukka ei juuri valikoi kumman luokse menee tarvitessaan läheisyyttä. Se tuntuu meistä kaikista todella hyvältä.
Toukka ja äiti jatkavat suhteen vahvistamista kotona. Opettelemme erilaisissa ryhmissä käymistä. Jotenkin on surullista miten lapsen maailma avartuu koko ajan, kun itse haluaisi pitää kiinni siitä kahdenkeskisestä mitä on ja oli. Aina on sanottu, että lapsi on vain hetken niin pieni ja nyt mä TODELLAKIN ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan.
Ai niin ja mun lempiaiheet uni ja ruoka: unta noin 14h/vrk (12h yöllä ja 2h päivällä), ei näkyviä ruoka-aine yliherkkyyksiä, syömme kaikkea kohtuudella ja hyvin.
Toukka kasvoi kesän aikana hurjasti siis ihan fyysisesti. Kehityksellisesti, Toukka alkoi toistelemaan sanoja heinäkuulla ja sanavarasto on karttunut tasaiseen tahtiin. Ensimmäinen merkityksellinen sana taisi olla llllöylyä. L -kirjaimen sanominen on hänestä ihanaa, kuten hilllo ja ella. Eilen kiivetessäni portaita leipä kädessä hänen ilmoittaa, että leipä. Äiti on äitä ja isi on iti ja taisi olla 1.9. kun hän kertoi minulle oman nimensä, kun kysyin häneltä kuka on hereillä. Näin meistä on tullut puheessakin erillisiä.
Itsellä jossain kohtaa kesää meinasi usko loppua jatkuvaan kieltämiseen ja kieltämiseen ja kieltämiseen. Kunnes elokuun lopulla eräänä kauniina aamuna, kun taas aloin kieltämään ettei portaisiin saa mennä yksin. Toukka pysähtyi, alkoi itkeä ja tuli kaksi kiivettyä porrasta alas. JEI, jotain on mennyt perille vaikka Toukkaa harmittikin ihan vietävästi. Siitä alkaen on moni muukin asia ollut helpompaa. Kun sanoo, että laita takas tai älä ota. Seurauksena voi olla kiukkuitkua, mutta usein seurauksena on tavaroiden palauttaminen paikoilleen. Sunnuntaina hän suuttui mopolleen, kun se ajoi koiran ruokakuppiin, eikä hän saanut käännettyä sitä sieltä pois. Sitä turhautumista oli hellyttävää katsella ja toisaalta sydäntä raastavaa, miten pahalta se tuntui toisesta. Tilanne piti tulla purkamaan äidin syliin ja siitä sitten ponnistaa kohti uusia haasteita.
Toukka osoitti keväällä ja kesälläkin selvästi voimakkaampia/avoimempia kiintymyksen tunteita isää kuin äitiä kohtaan. Nyt isän palattua töihin on huomattavissa, että luottamus äitiä kohtaan on kasvanut ja vaikka isi on paikalla voi äidinkin syliin mennä eli enää kun koko perhe on paikalla Toukka ei juuri valikoi kumman luokse menee tarvitessaan läheisyyttä. Se tuntuu meistä kaikista todella hyvältä.
Toukka ja äiti jatkavat suhteen vahvistamista kotona. Opettelemme erilaisissa ryhmissä käymistä. Jotenkin on surullista miten lapsen maailma avartuu koko ajan, kun itse haluaisi pitää kiinni siitä kahdenkeskisestä mitä on ja oli. Aina on sanottu, että lapsi on vain hetken niin pieni ja nyt mä TODELLAKIN ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan.
Ai niin ja mun lempiaiheet uni ja ruoka: unta noin 14h/vrk (12h yöllä ja 2h päivällä), ei näkyviä ruoka-aine yliherkkyyksiä, syömme kaikkea kohtuudella ja hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)