Jokainen päivä on edellistään hienompi ja parempi. Olen onnellinen saadessani iltaisin peitellä Toukan sänkyyn ja kiittää päivän opeista ja toivottaa hyvää yötä. (Ai niin pikku huomio muistiin; Toukka taisi itse valita hellittelynimensä näppäillessään Isille chattiviestiin toukan kuvan (sehän ei tietenkään ollut sattumaan :) ).
Yöt ovat olleet melko katkonaisia noin viikon ajan. Olen oppinut tekemään sitäkin vähemmän päiväsaikaan, oikeasti jaksan ihan hyvin. Minä, joka kuvittelin, että yövalvominen tulee kaatamaan minut - eihän se mitään kaada. En ole ihan päässyt kiinni siihen miksi yöt ovat sellaisia kuin ovat, mutta sen mukaan nyt vain eletään. Lienee parempi hyväksyä, etten pysty kaikkia asioita aina ratkaisemaan, ne on vaan hyväksyttävä ja sen kanssa elettävä... Tekee mulle kyllä erityisen hyvää.
Toinen oppimani asia on, että pärjään hyvin bussissa vaunujen kanssa. En ole ollut koskaan innokas bussimatkustaja. Tänään minulla oli ensimmäinen tapaaminen kymmeneltä kaupungissa, seuraava yhdeltätoista serkkuni kanssa lounaan merkeissä. Ei siis mitään järkeä lähteä autolla sompailemaan, kun Toukka kaipaisi tuona aikana untakin. No, ensimmäinen bussi ajoi täytenä ohi ja sain vahvistusta ajatukselleni, että typerää kuvitella kulkevansa miellyttävästi julkisilla. Toinen olikin jo niin tyhjä, etten voinut muuta kun nousta kyytiin. Hyvinhän se meni. Retki kaupungilla meni muutenkin erinoimaisesti. Toukka viihdytti lounaalla myös naapuripöytien mammoja. Kotimatkalla ensimmäinen bussi ajoi täytenä ohi...
Bussit selvittäneenä olenkin sitten jo huolissani tällaisesta miten sattuu nukkumisesta. Tietenkin Toukka nukkui mennessä ja tullessa bussissa, täysin eri aikaan kun kotona ollessa on totuttu... Mieheni on ennen Toukan kotiintuloa vitsaillut siitä miten älytön kontrollifriikki olen, nyt joudun todellakin myöntämään sen. Olen älyttömän onnellinen tällaisesta tämän päiväisestä vallattomuudesta. Eletään lapsen tarpeiden mukaisesti ja mitä sitten jos... Tarkoituksena ei ole kuitenkaan kasvattaa Toukkaa neljän seinän sisällä.
Väitän, että olen ollut vallattomampi aiemmin, mutta nykyinen työni on saanut minut pikkumaisemmaksi. Työssäni toki pitää sitä ollakin. Olen ajatellut paljon hyväksymistä ja omistautumista, mutta päivittäin huomaan olevani ihan alkutaipaleella asian kanssa. Toukan käyttäytymisen suhteen olen ylpeä siitä miten pystyn sanottamaan itselleni hänen itkujaan. Sitten on toinen puoli, joka ei liity suoraan hänen kanssaan olemiseen vaan minuun ja oman itseni ja toimintani hyväksymiseen, tai ennemmin siihen ettei jotain vielä ole. Sitä jotain tulee pala kerrallaan Toukan ehdottamana, jos sen näen tai sitten ihan suorana toimintana ilman hienovaraista vihjailua, jos en muuten ymmärrä.
Kaikki on siis hyvin, oikein hyvin. Nautin joka hetkestä. Olen oppimassa jotain sellaista, mitä en voi opiskella kirjasta, virkistävää sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti