Kävimme tänään ensimmäisillä lastenkutsuilla. Ystäväni tytär täytti 3 vuotta. Oli ihanaa mennä sinne Toukan kanssa. Kuulin kutsuista ensimmäisen kerran jo kesällä, koska ystäväni oli silloin edellisen kerran Suomessa lomalla. Mietin, että ihanaa olla kutsuttu, mutta kuinka kipeää teki ajatus siitä, että muiden lapset osallistuvat kutsuille. Onneksi mukaan tulisi toinenkin ystävä, jolla ei ole omia lapsia. Kutsuilla ollessani mietin ystävääni, mutta puhumisen paikka ei luonnollisesti ollut siellä.
Uusi sosiaalinen tilanne Toukalle, pieni oli ihmeissään kun oli paljon ihailevia tätejä ympärillä ja muutama yhtä pieni ihminen kuin Toukkakin. Olimme juhlissa vain hetken. Itselleni oli ihanaa kuunnella toisten äitien juttuja (moninkertaisten äitien) siitä miten he miettivät antavatko lapsilleen riittävästi ruokaa ja maitoa jne. Mitä he sellaista miettivät, heillähän on jo lapsia? Heillähän on ollut koko raskausaika aikaa tutustua ja opiskella näitä asioita. Tuollaiset kommentit tuntuivat oikeasti niin hyviltä ja rauhoittavilta. Muutkin kasvattavat ja ravitsevat lapsiaan intuitiolla. Olimme kaikki naiset saman alan ihmisiä, ja meillä pitäisi olla jonkinlaista ymmärrystä siitä miten ihmistä tulee kasvattaa ja kehittää. Minulla on ollut ihana iltapäivävertaistuokio. Se teki minulle niin hyvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti