Mieheni sanoi eilen joulun vietosta lähtiessään äidilleen, että tämä joulu oli paras joulu ikinä. Tippahan siinä silmäkulmaan nousi. Toukka oli joulupukista ja jännittyneistä serkuistaan niin hämillään, että itkuhan siinä tuli, mutta muuten joulu jouluna meni kuten pitikin. Joulun iloa hivenen rajoitti älytön pakkanen ja serkun vatsatauti. Emme mekään siltä säästyneet.
Äiti sai harjoitusta kotimatkalla oksentavan lapsen hoidosta, vaatteiden vaihdosta ja omista tunteista siihen liittyen. Olen vannoutunut oksennustautien kammoksuja, en osaa suhtautua tautiin niin, että tulee jos tulee, kyllä siitä selvitään. Olen viimeisen vuorokauden yrittänyt penkoa muistini sopukoita miksi tauti on saanut tällaisen statuksen. Luulen päässeeni siihen kiinni ja sieltähän se kodin kokemuksista on tullut. Kävimme mieheni kanssa tästä eilen työnjaollisen keskustelun. Hän lupasi opettaa Toukalle oikeanlaista suhtautumista vatsatauteihin niin mä opetan oikeanlaista suhtautumista ampiaisiin :) Tokikin hän lisäsi että siinä sivussa opettaa tätä äidillekin. Lapsen sairastaminen on rankkaa. Tosin olen iloinen, että olemme tätäkin kokemusta rikkaampia. Toukka tietää, että häntä hoidetaan ja hoivataan. Juodaan velliä vähän kerrallaan ja usein. Tauti näyttää olevan onneksi jo ohi.
Kotiuduttuamme huomasin, että Toukan pyörähtäminen istumaan on kehittynyt todella sujuvaksi, jalat pyörivät mitä kautta vain sopivaan asentoon ja tukeva asento löytyy helposti itse. Joulu sujui tehokkaasti konttaillessa, mummolassa on paljon isoja mattoja, joilla oli tukeva harjoitella.
Vielä yksi asia tavoista. Toukka herää useimmiten uniltaan itsekseen ja alkaa puuhastelemaan jotakin. Muutamana menneenä yönä herättyään hän on puuhaillut sängyssä lelujensa kanssa itsekseen ja sitten menee takaisin nukkumaan. Juurikin löysin Toukan näpräävän helmalakanan kiinnikkeitä seisaaltaan sängyssä, pihaustakaan huoneesta ei ollut kuulunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti